Vanha mies seisoo hauta-arkun vierellä,
pitää itseään pystyssä kävelykepillä ja värähtelee ikävästä.
Hän sivelee vielä viimeisen kerran ruusun terälehteä.
Laskee sen arkulle, kumartuen hitaasti.
Kirkon ikkunasta alkaa pilkahdella valon säteitä,
Hetki on niin särkynyt, mutta kaunis.
Mies lausuu hennolla rikkoutuvalla äänellä
"Kaipaus on suuri.."
Poistuu alttarilta istumaan penkkiin.
Pieni lintu istuu kirkon ikkunalaudalle,
Muistellen omaa puolisoaan,
miten joku oli ampunut hänet.
Saanut aikaan kipeän surun.
Lintu katsoi kunnioittaen vanhaan mieheen,
suoraan jonnekkin hänen sisälle.
Sillä hän tiesi miltä miehestä tuntui.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti