Voi kuinka vain toivoisin,
Että sulla olis kaikki hyvin.
Ettet murehtisi tätä maailmaa.
Että voisit nukkuakkin vaan.
Minulle rakas olet,
Vaikka tyhmiä riitoja on ollut.
Vaikka sanottu on mitä ei tarkoitettu.
Minä silti toivon vaan,
ettet liikaa murehtisi maailmaa. <3
Sinä veljeni olet,
Aina kaikista tärkein.<3
Ei mikään koskaan edellesi mene.
Ei milloinkaan.
Sinä tiedäthän sen,
ovelleni tulla voit aina,
hymyillen tai itkien.
Vaikka kellossa mikä olisi aika.
Minä sinut luokseni turvaan otan <3
Minuun luottaa voit,
en sinua pettäisi koskaan,
koska ainoastaan sinuun,
minä näin voin luottaa. <3¨
Rakastan sinua <3
Runoja ja Haaveiluja
lauantai 28. joulukuuta 2013
lauantai 14. joulukuuta 2013
Jos olisin tuuli,
tahtoisin leikkiä hiuksissasi.
Jos olisin pimeys,
Tahtoisin olla iltasi.
Jos olisin valo,
saisinhan olla kynttiläsi liekki.
Jos olisin hiljaisuus,
tahtoisin olla sinun nukkumaan menosi.
Mutta minä olen minä.
Sormillani leikin sinun hiuksillasi,
Iltaisinkin vierelläsi.
Kynttilöitä sytyttelen,
Ja olen hiljaa että saat nukkua..
:D <3
tahtoisin leikkiä hiuksissasi.
Jos olisin pimeys,
Tahtoisin olla iltasi.
Jos olisin valo,
saisinhan olla kynttiläsi liekki.
Jos olisin hiljaisuus,
tahtoisin olla sinun nukkumaan menosi.
Mutta minä olen minä.
Sormillani leikin sinun hiuksillasi,
Iltaisinkin vierelläsi.
Kynttilöitä sytyttelen,
Ja olen hiljaa että saat nukkua..
:D <3
Karoliinalle.
kun tanssaheltiin joolulaalujen tahtiin.
Siinä pyörit niin nätisti,
Ihanassa juhlamekossas.
Vaekka vähän kippee olit,
Jaksoet toohuta niin reeppasti.
Vuan lentihän se rinsessa mekko nurkkaan,
kun meenas jo väsy tulla.
Mutta ee myö suatu unen piästä kiinni,
Siinä olohuoneen matolla.
Kun ol niin paljon vielä jälellä toohuja! <3
Oot mulle rakas Karkki.. <3
Emilialle
Sinä tuhisit sitterissä,
Itku jo meenas tulla,
vuan kun minä vierees tupsahin,
ihan yks kaks.
Niin sinä aarinkoesen hymyn hämmästyen mulle loit.
Siinäpä sitten toesiimme kateltiin,
hymmyiltiin ja naarettiin.
Ihmeessäs katastit tätiä,
kun tuumasin että oot tuas kasvannu,
Varmaan aattelit että,
"hupsu tuo täti, tottakai minä oon kasvanu!"
Oot mulle niin rakas pikku neitonen.. <3
Mäkätän ja mökötän.
Minä mäkätän,
mökötän.
Sinä hymyilet,
silität.
Minä kiukkuan.
Känisen.
Sinä halaat,
naurahdat.
<3
maanantai 2. joulukuuta 2013
Kohta on joulu
Taas piipersin illalla katuja,
Hankeen peittyneitä,
melko jäisiäkin.
Vierelläni tipsutteli pienet tassut,
Jättäen jäljet hankeen.
Lumesta nauttien juoksi.
Siinä katulampun alla,
tovin seisahdin.
Sydän tulvi rauhaa,
minä hiljaa hymyilin.
Miten kaikki onkaan hyvin,
Lähelläni kaikki ne joita rakastan.
Kohta on joulu,
mielessäin ajattelin.
Maanantai ilta.
Saan katsella lumen leijailevan maahan,
sinun kuonoosi sulavan.
Saman tähtitaivaan alla,
jonka näkevät kaikki ne joita rakastan.
Pimu rakas.
Tänään katselin sinun pieniä tassuja,
pienen pientä kuonoa.
Ja tajusin,
kuinka paljon rakastankaan sinua.
Tänään kuljin sinun kanssasi läpi kaupungin,
Syrjäisimmille poluille,
Samaa reittiä takaisin kotiin.
Ja tajusin,
Kuinka onnellinen olenkaan.
Illalla nukut vieressäni,
Tuhahtelet unissasi ja minä hymyilen.
Ja tajuan,
Että kun minulla on sinut,
Minulla on kaikki mitä voisin toivoa. <3
pienen pientä kuonoa.
Ja tajusin,
kuinka paljon rakastankaan sinua.
Tänään kuljin sinun kanssasi läpi kaupungin,
Syrjäisimmille poluille,
Samaa reittiä takaisin kotiin.
Ja tajusin,
Kuinka onnellinen olenkaan.
Illalla nukut vieressäni,
Tuhahtelet unissasi ja minä hymyilen.
Ja tajuan,
Että kun minulla on sinut,
Minulla on kaikki mitä voisin toivoa. <3
lauantai 30. marraskuuta 2013
perjantai 29. marraskuuta 2013
Pitkälle matkalle
Pienet kirkkaat silmät tuijotti minuun,
Tahtoi kertoa jotain,
oli vielä kuitenkin niin kovin ujo,
tuntematon.
Kädestäni kiinni pieni hahmo piti.
Oli ystävänsä lähtenyt pois,
pitkälle matkalle,
jolta ei enää tulisi takaisin.
Tuon kaiken kerrottua,
hän pienesti hymyili.
"Sitten kun minäkin menen sinne, niin pääsen taas mummun luo"
Tartuin kädestä lujemmin,
sanattomana,
takaisin vain hymyilin..
Mitä kuuluu?
Moi,
Mitä kuuluu?
Ääni korviini kantautui.
Kuka sitä kysyi?
En nähnyt kysyjää.
Pelkän kysymyksen kuulin.
Ääni niin tuttu,
Pehmeä ja rauhallinen.
Olitko se sinä?
Silmäni suljin,
avasin taas.
Ei ketään.
Pelkkä kynttilän liekki,
joka luo varjoja seinälle.
Niin kovin suuri ikävä on minulla sinua,
Että on vain pakko sinut tuota arkista kysymystä kysymään kuvitella.
Vanha levysoitin.
Minä hetkeksi istuin lattialle,
vanhan levysoittimen pölystä puhdistin.
Hieman haikeana sitä tovin katselin.
Kasa levyjä soittimen vierellä.
Soimaan yhden jo kovin kuluneen laitoin.
Voi kuinka monta muistoa palasi mieleen.
Kesät mummolassa,
Siskon, veljen ja isovanhempien kanssa.
Sävelet liihottelivat suoraan sydämeen,
Puolivälissä levyä vielä saatoin hymyillä,
mutta sen loputtua,
Maistoin huuliltani niin kipeän ikävän tuomia kyyneleitä.
Menneitä aikoja ei kukaan meistä saa palaamaan.
Meidän on vain tyydyttävä muistelemaan.
Muistoja meiltä ei kukaan voi koskaan viedä kuitenkaan. <3
vanhan levysoittimen pölystä puhdistin.
Hieman haikeana sitä tovin katselin.
Kasa levyjä soittimen vierellä.
Soimaan yhden jo kovin kuluneen laitoin.
Voi kuinka monta muistoa palasi mieleen.
Kesät mummolassa,
Siskon, veljen ja isovanhempien kanssa.
Sävelet liihottelivat suoraan sydämeen,
Puolivälissä levyä vielä saatoin hymyillä,
mutta sen loputtua,
Maistoin huuliltani niin kipeän ikävän tuomia kyyneleitä.
Menneitä aikoja ei kukaan meistä saa palaamaan.
Meidän on vain tyydyttävä muistelemaan.
Muistoja meiltä ei kukaan voi koskaan viedä kuitenkaan. <3
maanantai 25. marraskuuta 2013
Kuumetta ja buranaa..
Joka paikkaan koskee,
Kitisyttää kovasti.
Kuumekkaan ei laske,
vaikka buranaa jo kokeilin.
Väsyttäiskin paljon,
mutten unta saada tahdo.
Sohvalla köllötän,
telkkua töllötän.
Ostos-tv:stä samat mainokset,
Uudelleen ja uudelleen.
Pakko vaihtaa kanavaa,
muuten kuumehourussa erehdyn vielä jotain tilaamaan.
:D
lauantai 16. marraskuuta 2013
Hylättynä..
Taas unessani pääsin matkustamaan.
Arvaa mitä?
Matkustin vanhaa kotiseutua katsomaan.
Kentän laidalla hieman ihmeissäni seisoin.
Katselin jään pintaa.
ja vanhojen ystävien kanssa aivan pienen hetken leikin.
Kunnes olin vain minä,
Tutulla koti-ovella yksin,
Aivan hiljaa.
Kaikki olivat lähteneet,
Piha kasvanut heinää täyteen,
ja vanha kotitalo kökötti ränsistyneenä,
Hylättynä.
Kuljin pitkässä heinikossa,
Suuren kiven päälle,
marjapensaan viereen lopulta istahdin.
Kai matkustin sinua muistamaan,
Vaikken nyt sinua pysty syliini ottamaankaan,
En edes turkkiasi koskemaan.
Vain pienen hetken istuin haudan vierellä,
kun minun oli vain pakko herätä..
lauantai 26. lokakuuta 2013
Äiti ja Iskä.. =)
Taas ilta hämärtyi.
tänään niin kauniina.
Sain teidän luona olla.
Äiti ja isi,
Ilman teitä en olisi mitään..
Taas niin ihana oli nähdä.
Ikäväkin kun se tulee jo päivässä.
teille kerron kaiken,
jokin jos painaa,
jos jokin naurattaa..
Teitä minun pikku sydän niin isosti rakastaa.. <3
tänään niin kauniina.
Sain teidän luona olla.
Äiti ja isi,
Ilman teitä en olisi mitään..
Taas niin ihana oli nähdä.
Ikäväkin kun se tulee jo päivässä.
teille kerron kaiken,
jokin jos painaa,
jos jokin naurattaa..
Teitä minun pikku sydän niin isosti rakastaa.. <3
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Lintuset..
On pienet hennot siivet,
Väsyneinä niin..
Ne suuren suuret muistot,
piirsivät meidän sydämiin.
Laulu tuulessa luoksemme kantautui.
Tänä aamuna,
Kun teitä muistelin.
Sinä kerran hiuksiini tartuit.
Kiljahdin, pelästyin.
Sinä kauniina niin silloin lensit.
Katselin, vielä vähän jännitin.
Pieni viserrys jostain,
saa minut teitä muistamaan.
Oi, jospa vielä kerran,
Lennähdätte hiuksiini istumaan.
Väsyneinä niin..
Ne suuren suuret muistot,
piirsivät meidän sydämiin.
Laulu tuulessa luoksemme kantautui.
Tänä aamuna,
Kun teitä muistelin.
Sinä kerran hiuksiini tartuit.
Kiljahdin, pelästyin.
Sinä kauniina niin silloin lensit.
Katselin, vielä vähän jännitin.
Pieni viserrys jostain,
saa minut teitä muistamaan.
Oi, jospa vielä kerran,
Lennähdätte hiuksiini istumaan.
Se on vain rakkautta. :)
Mutta näin on ihan hyvä.
Kaksi rakasta tuhisee vierelläni.
Niin hyvä olla.
Olla vain, tietäen että kaikki on hyvin.
Lopulta kun unen saan.
Toinen niistä herää,
herättää minutkin.
Ei se mitään.
Se on vain rakkautta.
Herätä valvomaan heidän kanssa,
Joita rakastaa.
Halmeniemi
Kylä tuo pieni,
Halmeniemi.
mielessäni vielä iltaisin.
Kylä jossa kerran asua sain,
Sitä muistelen usein minä kyynel silmin.
Siinä pellon reunassa,
pienellä tiellä, punaisessa takissaan.
Kulki aina rouva,
ihastellen tiluksiaan.
Tutut metsälenkit,
moneen kertaan sisarusten kanssa koluttiin.
Äidin ja isin kanssa,
Kauppa-autoa odoteltiin.
Kaivannut olen sitä,
kaupunkiin kun "jouduin".
Kuinka luottamaan pystyi naapuriin.
Joka tilanteeseen, apu toiselle annettiin.
Oli kylällä koulukin,
Jota viimeiseen asti pystyssä pidettiin.
Talkoo voimin taisteltiin.
Mutta voimat koulun hiipuivat,
Otti vallan käsiinsä,
Mäntyharjun isommat herrat, tunteettomat.
Siellä minäkin sain oppia ja kasvaa.
Sieltä muistot sain korvaamattomat.
Jospa myös lapsille omilleni,
lapsuuden yhtä lämpöisen voisin tulevaisuudessa antaa.
Halmeniemi.
mielessäni vielä iltaisin.
Kylä jossa kerran asua sain,
Sitä muistelen usein minä kyynel silmin.
Siinä pellon reunassa,
pienellä tiellä, punaisessa takissaan.
Kulki aina rouva,
ihastellen tiluksiaan.
Tutut metsälenkit,
moneen kertaan sisarusten kanssa koluttiin.
Äidin ja isin kanssa,
Kauppa-autoa odoteltiin.
Kaivannut olen sitä,
kaupunkiin kun "jouduin".
Kuinka luottamaan pystyi naapuriin.
Joka tilanteeseen, apu toiselle annettiin.
Oli kylällä koulukin,
Jota viimeiseen asti pystyssä pidettiin.
Talkoo voimin taisteltiin.
Mutta voimat koulun hiipuivat,
Otti vallan käsiinsä,
Mäntyharjun isommat herrat, tunteettomat.
Siellä minäkin sain oppia ja kasvaa.
Sieltä muistot sain korvaamattomat.
Jospa myös lapsille omilleni,
lapsuuden yhtä lämpöisen voisin tulevaisuudessa antaa.
lauantai 19. lokakuuta 2013
kaikki mitä tarvitaan..
on turvallinen olo,
kun sinä olet vieressäni.
En pelkää enää mitään,
kun kätesi on kädessäni.
On hiljainen ilta,
maa on lumeen peittynyt,
se kaikki on niin kaunista,
vaikka hetki sitten vielä itkin.
Sinä tiedät,
että vuoksesi tekisin mitä vain..
pieninkin ähinä.
saa minut murehtimaan.
Minä tiedän,
tekisit sinäkin kaikkesi eteeni.
Ja kun me rakastetaan,
meillähän on silloin kaikki mitä tarvitaan?
:D Jälleen uuteen aamuun.
Kamala jumputus,
3 ilta peräkkäin,
jostain tuolta ylhäältä,
tekisi mieli känkkyillä. :D
Ajatukset ei tahdo pysyä tekstissä,
Haluaisi kirjoittaa,
Mutten taaskaan mitään saa aikaan.
Tum tum tum,
pam pam pam
kolin kolin kolin.
Rumpsista.
Voi vaan odottaa hetkeä,
että joku tippuu läpi katostani.
Kypärä päässä pelätä,
Ettei päälleni rysähdä.
Nyt on taas hetken hiljaista,
mutta vain kun siellä vaihdetaan kappaletta.
Sama oksettava jumputus, aamusta iltaan,
illasta yöhön.
Ja jälleen uuteen aamuun.
Tum tum tum..
torstai 17. lokakuuta 2013
2 runoa(Kuvittelen sinut ja nyt)
Kuvittelen sinut
Tänään istun yksin,
Sinä olet liian kaukana minusta.
Voin vaan kuulla äänesi puhelimessa,
nähdä kasvosi kuvista.
Mytätä peiton,
ja kuvitella että olet siinä.
Sinä tulet luokseni huomenna,
Tämä yö on täynnä odotusta.
Haikeutta ja kaipausta.
Mutta sinun odottaminen,
on sen arvoista..
Nyt
Hento kuiskaus,
Anova ilme.
Se jokin mitä on.
Kaikki se mitä kerroit..
Kylmä tuulahdus,
Taivas täynnä tähtiä.
Niiden alla pieni muistelija.
Johon todella sattuu.
Nyt huomaan,
Mitä silloin menetin.
Nyt kun lopulta meillä on toisemme nyt..
maanantai 14. lokakuuta 2013
Kävele varovasti isoveli osa 8 (Viimeinen)
Koko yön mä valvon, istun Jukan sängyllä ja Jukan pää lepää mun sylissä. Silitän veljen hiuksia ja katselen sen levollisia kasvoja. Mitähän ihmettä veli mahtoi tarkoittaa niillä puheilla, rakastunut väärään ihmiseen.
Välillä veli kääntää kylkeään ja murahtaa pienesti, hymyilee unissaan ja tuhisee mahdottomasti.
Huomaamatta aurinko alkaa taas nousta, yö tuntui kestävän vain hetken, niihin moniin öihin verrattuna,kun veli ei ole ollut täällä.
Jukan puhelin soi vaativaan sävyyn, käskee Jukan nousta jo ylös ja vastata puhelimeen.
Veli ei kuitenkaan nouse, vaan minä pomppaan ylös ja vastaan.
-Anni. sanon ja haukottelen.
-Panu täällä. Tuttu pojan ääni värähtää linjalla.
-Terve, tuo Jukka nukkuu vielä, mutta voin käskee sitä soittamaan sulle kunhan herää. Mä ilmotan nopeesti.
Hetken toisessa päässä linjaa on hiljaista.
-Minä vaan.. Ajattelin kun Jukka on kotiin päässy.. Mietin vaan että.. Panu takeltelee sanoissaan.
-Mitä sinä mietit? Kysyn hyväntahtoisesti naurahtaen.
-Käske sen vaan soittaa mulle, kunhan herää. Moikka. Panu vastaa nopeasti,ja puhelu katkeaa.
Lasken puhelimen pöydälle ja vilkaisen veljeä.
-Voi minun pientä, isoveljeä, että minä sinua rakastan. Kuiskaan ja kävelen ulos huoneesta,ulos kotiovesta, lämpimään kesä aamuun.
Juoksen puiston läpi, hautausmaan ohi ja syhylän rantaan. Vaikka rintaan ja kylkeen pistää, en pysähdy, kevein askelin juoksen laiturin päähän ja hyppään vaatteet päällä veteen.
Hetken vain polskin vedessä, kunnes lopulta kiipeän takaisin laiturille makaamaan. Tuijottelen pilviä taivaalla, Lampaita ja jos oikein tarkkaan katson saatan hahmottaa pienen lohikäärmeenkin.
-Pois alta! Hopi hopi! Panun ääni kuuluu selkäni takaa. Se juoksee laiturille ja hyppää veteen.
-Hullu! Mä kiljahdan sille pelästyen.
-No näköjään täällä on tapana uida vaatteet päällä nykyään. Panu naurahtaa, ja kiipeää laiturille.
Se köllähtää mun viereen makaamaan ja tuijottelemaan taivasta.
-On se kaukana. Panu tuumaa hiljaa.
Mä käännän pääni Panuun päin.
-Ai mikä? Kysyn kulmiani nostaen.
Panu osottaa sormella taivaalle.
Mä nyökkään pienesti, ja varovainen hymy leviää mun kasvoille.
Kohta vaimeat askeleet lähestyy meitä, mutta ne pysähtyy laiturin päähän.
-Mitä ne täällä makailee? Jukka kysyy.
-Tuu sinäkin! Panu hihkasee veljelle, ja sen ilme kirkastuu.
Jukka kävelee meitä päin, ja mä pinkaisen juoksuun ja hyppään sen kaulaan.
-Noh, varo nyt vähän. Oon vielä aika rampa. Jukka naurahtaa.
Me istutaan laiturille takasin, ja tuijotellaan kukin suuntiimme, jokainen uppoontuneina omiin ajatuksiinsa.
-Anteeks Jukka. Panu kuiskaa todella hiljaa ja tönäisee veljeä kylkeen hellästi.
Jukka säpsähtää ja vilkaisee minuun, mutta mä en ole tietenkään kuullut mitään, Miten muka oisin voinut.
Sillon mun puhelin soi, Arttu soittaa ja kysyy missä mä olen, se sanoo tulevansa rannalle kanssa ihan heti,kun pääsee töistä.
-Mä lähden Arttua vastaan. Ilmoitan ja lähden kävelemään hitaasti tielle päin.
-Minun pitää pyytää anteeks sulta Panu. Idioottihan minä olin, kun aattelin että voisit minusta välittää,
nyt sinäkin saat ihan turhaan kärsiä niistä uhkailuista. Mä kuulen Jukan vielä sanovan.
Mun sydäntä riipaisee, vai ettei Panu muka välittäis? Jos veli tosissaan on rakastunut Panuun? Jos ne olivat sen takia hakanneet veljen ja jättäneet sen metsään? Siksi veli puhui rakastuneensa väärään ihmiseen. Ja Panu soitti aamulla, selvittääkseen asiat.
Kun Arttu ilmestyy näkyviin jo muutaman mutkan jälkeen, mä havahdun ajatuksistani nopeasti. Juoksen sen luo niin lujaa kun pääsen.
Painaudun sitä vasten tiukasti ja huokaisen syvään.
-Sen rakkauden väliin ei tule mikään enää. Mä hymähdän pienesti, silmät kostuen.
Arttu rutistaa minut entistä tiukemmin lähelleen ja suukottaa hiuksiani.
Tartun sitä kädestä ja me lähdetään yhdessä rannalle päin.
Vähän ennen rantaa, me pysähdytään tielle katsomaan kun Panu ja Jukka istuvat käsi kädessä, ujosti järvelle tuijotellen. Välillä ne vaihtaa pari sanaa ja nauravat yhdessä.
Kyyneleet vierähtelee kuin putouksena poskilleni, kun tuijotan niitä kahta. Arttu pyyhkii kyyneleet poskiltani, ja tuijottaa minua silmiin.
-Minä rakastan sinua, Anni. Se sanoo hiljaa, katsoo ujosti maahan ja potkaisee kengän kärjellä pientä kiveä.
-Niin minäkiin sinua. Vastaan hymyillen. : "Enemmän kuin koskaan ketään muuta."
Lopultakin, se kaikki, suru ja epätietoisuus, kaikki unettomat yöt ja päivät ikävässä olisi takana.
Lopultakin kaikki voisi olla hyvin, kun meillä vain aina tulee olemaan toisemme.
Ja minä vannon, etten anna enää minkään tulla meidän kenenkään väliin, ikinä.
Välillä veli kääntää kylkeään ja murahtaa pienesti, hymyilee unissaan ja tuhisee mahdottomasti.
Huomaamatta aurinko alkaa taas nousta, yö tuntui kestävän vain hetken, niihin moniin öihin verrattuna,kun veli ei ole ollut täällä.
Jukan puhelin soi vaativaan sävyyn, käskee Jukan nousta jo ylös ja vastata puhelimeen.
Veli ei kuitenkaan nouse, vaan minä pomppaan ylös ja vastaan.
-Anni. sanon ja haukottelen.
-Panu täällä. Tuttu pojan ääni värähtää linjalla.
-Terve, tuo Jukka nukkuu vielä, mutta voin käskee sitä soittamaan sulle kunhan herää. Mä ilmotan nopeesti.
Hetken toisessa päässä linjaa on hiljaista.
-Minä vaan.. Ajattelin kun Jukka on kotiin päässy.. Mietin vaan että.. Panu takeltelee sanoissaan.
-Mitä sinä mietit? Kysyn hyväntahtoisesti naurahtaen.
-Käske sen vaan soittaa mulle, kunhan herää. Moikka. Panu vastaa nopeasti,ja puhelu katkeaa.
Lasken puhelimen pöydälle ja vilkaisen veljeä.
-Voi minun pientä, isoveljeä, että minä sinua rakastan. Kuiskaan ja kävelen ulos huoneesta,ulos kotiovesta, lämpimään kesä aamuun.
Juoksen puiston läpi, hautausmaan ohi ja syhylän rantaan. Vaikka rintaan ja kylkeen pistää, en pysähdy, kevein askelin juoksen laiturin päähän ja hyppään vaatteet päällä veteen.
Hetken vain polskin vedessä, kunnes lopulta kiipeän takaisin laiturille makaamaan. Tuijottelen pilviä taivaalla, Lampaita ja jos oikein tarkkaan katson saatan hahmottaa pienen lohikäärmeenkin.
-Pois alta! Hopi hopi! Panun ääni kuuluu selkäni takaa. Se juoksee laiturille ja hyppää veteen.
-Hullu! Mä kiljahdan sille pelästyen.
-No näköjään täällä on tapana uida vaatteet päällä nykyään. Panu naurahtaa, ja kiipeää laiturille.
Se köllähtää mun viereen makaamaan ja tuijottelemaan taivasta.
-On se kaukana. Panu tuumaa hiljaa.
Mä käännän pääni Panuun päin.
-Ai mikä? Kysyn kulmiani nostaen.
Panu osottaa sormella taivaalle.
Mä nyökkään pienesti, ja varovainen hymy leviää mun kasvoille.
Kohta vaimeat askeleet lähestyy meitä, mutta ne pysähtyy laiturin päähän.
-Mitä ne täällä makailee? Jukka kysyy.
-Tuu sinäkin! Panu hihkasee veljelle, ja sen ilme kirkastuu.
Jukka kävelee meitä päin, ja mä pinkaisen juoksuun ja hyppään sen kaulaan.
-Noh, varo nyt vähän. Oon vielä aika rampa. Jukka naurahtaa.
Me istutaan laiturille takasin, ja tuijotellaan kukin suuntiimme, jokainen uppoontuneina omiin ajatuksiinsa.
-Anteeks Jukka. Panu kuiskaa todella hiljaa ja tönäisee veljeä kylkeen hellästi.
Jukka säpsähtää ja vilkaisee minuun, mutta mä en ole tietenkään kuullut mitään, Miten muka oisin voinut.
Sillon mun puhelin soi, Arttu soittaa ja kysyy missä mä olen, se sanoo tulevansa rannalle kanssa ihan heti,kun pääsee töistä.
-Mä lähden Arttua vastaan. Ilmoitan ja lähden kävelemään hitaasti tielle päin.
-Minun pitää pyytää anteeks sulta Panu. Idioottihan minä olin, kun aattelin että voisit minusta välittää,
nyt sinäkin saat ihan turhaan kärsiä niistä uhkailuista. Mä kuulen Jukan vielä sanovan.
Mun sydäntä riipaisee, vai ettei Panu muka välittäis? Jos veli tosissaan on rakastunut Panuun? Jos ne olivat sen takia hakanneet veljen ja jättäneet sen metsään? Siksi veli puhui rakastuneensa väärään ihmiseen. Ja Panu soitti aamulla, selvittääkseen asiat.
Kun Arttu ilmestyy näkyviin jo muutaman mutkan jälkeen, mä havahdun ajatuksistani nopeasti. Juoksen sen luo niin lujaa kun pääsen.
Painaudun sitä vasten tiukasti ja huokaisen syvään.
-Sen rakkauden väliin ei tule mikään enää. Mä hymähdän pienesti, silmät kostuen.
Arttu rutistaa minut entistä tiukemmin lähelleen ja suukottaa hiuksiani.
Tartun sitä kädestä ja me lähdetään yhdessä rannalle päin.
Vähän ennen rantaa, me pysähdytään tielle katsomaan kun Panu ja Jukka istuvat käsi kädessä, ujosti järvelle tuijotellen. Välillä ne vaihtaa pari sanaa ja nauravat yhdessä.
Kyyneleet vierähtelee kuin putouksena poskilleni, kun tuijotan niitä kahta. Arttu pyyhkii kyyneleet poskiltani, ja tuijottaa minua silmiin.
-Minä rakastan sinua, Anni. Se sanoo hiljaa, katsoo ujosti maahan ja potkaisee kengän kärjellä pientä kiveä.
-Niin minäkiin sinua. Vastaan hymyillen. : "Enemmän kuin koskaan ketään muuta."
Lopultakin, se kaikki, suru ja epätietoisuus, kaikki unettomat yöt ja päivät ikävässä olisi takana.
Lopultakin kaikki voisi olla hyvin, kun meillä vain aina tulee olemaan toisemme.
Ja minä vannon, etten anna enää minkään tulla meidän kenenkään väliin, ikinä.
lauantai 12. lokakuuta 2013
Kävele varovasti isoveli osa 7
Kun me pysäytetään auto meidän kotipihaan ja kävellään sisälle, äiti ja isä seisoo siellä leveät hymyt kasvoillaan.
Jukka kävelee vielä kovin varovaisin askelin omaan huoneeseensa, laittaen oven kiinni perässään.
Me muut jäämme hämillämme tuijottelemaan toisiimme.
-Jukka on kai vaan väsynyt. Äiti toteaa.
Me kömmitään keittiöön ja äiti keittää meille kahvit.
-Kait minun pitäs lähtee nukkumaan, niin jaksais aamulla lähtee töihin.Kiitoksia kahvista. Arttu tuumaa, ja laskee kahvikupin tiskialtaaseen.
-Tuliskohan se Jukka sanomaan sulle heipat. Isä kysyy ja vilkaisee minuun.
Minä hiivin veljen huoneen oven taakse, siellä on aivan hiljaista.
-Jukka, Arttu on lähössä. kuiskaan oven raosta.
Jukka ei sano sanaakaan, kääntää vaan kylkeään.
Suljen oven ja kävelen Artun kanssa ulko-ovelle, maahan tuijotellen.
-Kyllä se Jukka vielä piristyy, sillä on ollu aika rankkaa. Arttu sanoo ja laittaa käden mun olkapäälle.
Nyökkään vain, ja annan suukon Jukan poskelle.
-Nuku hyvin rakas. Jukka sanoo ja lähtee.
Kun mä palaan takasin sisälle, äiti tiskaa astioita keittiössä, ja muut on nukkumassa.
Nojaan keittiön ovenkarmiin ja katselen äidin touhuja.
-Äiti, painaakohan Jukan mieltä joku muukin, kun tämä tapahtunu? Kysyn kuiskaten.
Äiti kääntyy minuun päin ja katsoo minua pää kallellaan.
-En minä usko, tässä on sille paljon sulateltavaa. Se tuumaa.
Se kävelee minun luo ja ottaa minut halaukseensa.
-Älä sinä murehi liikaa rakas. Äiti sanoo ja suukottaa minun hiuksia.
-Nyt nukkumaan Anni. Äiti naurahtaa ja lähtee keittiöstä.
Minä kävelen kohti omaa huonetta, mutta veljen oven kohdalla pysähdyn, raotan ovea varoen.
-Jukka. Nukutko sinä? Kysyn kuiskaten.
Veli nousee sängylleen istumaan. Se katsoo minuun unisena, hiukset hassusti sekaisin.
-Häh? En. Se kähisee.
Kuljen sen sängyn vierelle ja istahdan veljen viereen.
-Miten sinä jaksat? Kysyn varoen.
Veli nielaisee ja sen silmät alkavat välkkyä, ne täyttyy kyyneleillä. Lopulta se painaa päänsä vasten minun olkapäätä ja purskahtaa itkuun.
-Älä rakas itke, kaikki on ihan hyvin nyt. Koetan rauhoitella.
-Anni, ei kaikki oo hyvin, eikä mikään tuu enää ikinä olemaan kun ennen. Jukka toteaa.
-Mitä sä tarkotat? kysyn säikähtäen.
-Mä olen rakastunut. Jukka sanoo ja nostaa katseensa muhun.
-Sehän on vaan hieno juttu! Mä naurahdan pienesti.
Mutta vakavoidun samantien, sillä veli ei naura, ilmekkään sen kasvoilla ei värähdä. Se tuijottaa vain minua, silmät kyynelistä ja itkusta turvonneina.
-Mä olen rakastunu väärään ihmiseen. Jukka sanoo ja potkaisee huoneensa lattialla olevan jalkapallon seinään.
Veli käy makaamaan ja painaa päänsä minun syliin.
-Hyviä öitä rakas veli. Kuiskaan, kun Jukka on jo unessa.
Minä kävelen kohti omaa huonetta, mutta veljen oven kohdalla pysähdyn, raotan ovea varoen.
-Jukka. Nukutko sinä? Kysyn kuiskaten.
Veli nousee sängylleen istumaan. Se katsoo minuun unisena, hiukset hassusti sekaisin.
-Häh? En. Se kähisee.
Kuljen sen sängyn vierelle ja istahdan veljen viereen.
-Miten sinä jaksat? Kysyn varoen.
Veli nielaisee ja sen silmät alkavat välkkyä, ne täyttyy kyyneleillä. Lopulta se painaa päänsä vasten minun olkapäätä ja purskahtaa itkuun.
-Älä rakas itke, kaikki on ihan hyvin nyt. Koetan rauhoitella.
-Anni, ei kaikki oo hyvin, eikä mikään tuu enää ikinä olemaan kun ennen. Jukka toteaa.
-Mitä sä tarkotat? kysyn säikähtäen.
-Mä olen rakastunut. Jukka sanoo ja nostaa katseensa muhun.
-Sehän on vaan hieno juttu! Mä naurahdan pienesti.
Mutta vakavoidun samantien, sillä veli ei naura, ilmekkään sen kasvoilla ei värähdä. Se tuijottaa vain minua, silmät kyynelistä ja itkusta turvonneina.
-Mä olen rakastunu väärään ihmiseen. Jukka sanoo ja potkaisee huoneensa lattialla olevan jalkapallon seinään.
Veli käy makaamaan ja painaa päänsä minun syliin.
-Hyviä öitä rakas veli. Kuiskaan, kun Jukka on jo unessa.
Pientä kaunista.
Äidiltäni saatu ihana nukke, ja kirppu torilta löytynyt "taikalamppu" ;)
Kirpputorilta löytynyt malja ja tiimarista ostetut tuikku kipot. :)
:) Siskon tytön piirtämä perhepotretti, kehykset on maksista. ;)
Ja tämä ihana, isän tekemä "tontunkolo" tarra.
Hih, yksi vieras kerran kokeili varpaillaan, että onko tuossa oikeesti reikä. ;D
Vielä nämä siskolta saadut, ihanuudet!:)
Olisin mielelläni ottanu enemmästäkin kuvia, vaan jostain syystä puhelimen kuvat ei näy koneella. ;)
Koetan selvitellä syyn tuohon.
torstai 10. lokakuuta 2013
:)
Niin hyvä nukahtaa on viereesi.
Olen siskosi,
Vaikka niin väärin sinua joskus kohtelin.
Sinut melkein menetin.
En löydä sanaa kertomaan,
kuinka tärkeä minulle oot. Ja vaikka polkuni kauaksi kaartaisi.
Tai loppuisi matkani tää.
Tämä matka on meidän, veljeni.
Ethän kädestäni irti päästäkkään. <3
Täällä taas,
Tällä tutulla rannalla.
Mutta tänään yksin.
Enää pienet jäljet rantahiekassa.
pienet hautakivet,
muistuttamassa rakkaista.
Täällä taas,
viileässä syys illassa.
Ajattelen, että katsotte minua sieltä taivaalta.
Kyynel poskella, pienesti hymyilen.
Tiedän, että teidän on hyvä olla.
Siksi voin olla onnelinen.
Ajattelen, että katsotte minua sieltä taivaalta.
Kyynel poskella, pienesti hymyilen.
Tiedän, että teidän on hyvä olla.
Siksi voin olla onnelinen.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Mökin lämpö haihtuu..
Kun tulee aamu, kylmänä ja käskee ylös.
Kaunis hetki särkyy.
Olin luonasi juuri ennen kuin heräsin.
Sinä lepäsit vieressäni.
Pieni tassu kädelläni.
Taisi olla talvi.
Vaikka missään ei ollut lunta.
Hengitys höyryää pakkas aamussa.
kyynel jäätyy poskelle.
Oli joku tehnyt yöllä pienet tassunjäljet ovelle.
Hetken mietin ja tajusin,
Sinä kävit luonani oikeasti.
Pyyhkäisen kyyneleen hihan resoriin.
Uusi vuosi taas.
Tuhansa muistoja menneiltä.
Kuinka kainalossani vapisit,
Pelkäämään sait minutkin.
Terveisiä laitan, mukana ilotulitteen.
Se välähtää kauniisti.
Tuoden toivoa sydämeen.
Tähän kovin pieneen ja huurteiseen.
Jolla on sinua niin kova ikävä. <3
Kun tulee aamu, kylmänä ja käskee ylös.
Kaunis hetki särkyy.
Olin luonasi juuri ennen kuin heräsin.
Sinä lepäsit vieressäni.
Pieni tassu kädelläni.
Taisi olla talvi.
Vaikka missään ei ollut lunta.
Hengitys höyryää pakkas aamussa.
kyynel jäätyy poskelle.
Oli joku tehnyt yöllä pienet tassunjäljet ovelle.
Hetken mietin ja tajusin,
Sinä kävit luonani oikeasti.
Pyyhkäisen kyyneleen hihan resoriin.
Uusi vuosi taas.
Tuhansa muistoja menneiltä.
Kuinka kainalossani vapisit,
Pelkäämään sait minutkin.
Terveisiä laitan, mukana ilotulitteen.
Se välähtää kauniisti.
Tuoden toivoa sydämeen.
Tähän kovin pieneen ja huurteiseen.
Jolla on sinua niin kova ikävä. <3
Kävele varovasti isoveli Osa 6
Istun Jukan kanssa sairaalan kahviossa, me ostettiin kahvit ja pullat.
Veli pääsi lopultakin ylös sängystään ja kunto alkoi kohota, voin vannoa etten koskaan ollut syönyt niin hyviä pullia kahvin kanssa. Ehkä se johtui siitä että sain syödä ne veljeni kanssa.
-Jos et jaksa, niin minä voin syyä sen pullan. Jukka hymyilee.
-No älä yritä! naurahdan sille.
Katsellessani veljeä, joka niin arkisesti istuu vain edessäni ja hörppää kahviaan, katsellen ikkunasta ulos.
Saatan lopultakin ymmärtää, ettei meillä olisi enää mitään hätää.
Kyyneleet vierähtävät poskilleni ja pieneen ääneen totean: " Minua pelotti, ettet sinä enää tulis koskaan takasin."
Veli laskee kahvikupin pöydälle ja siirtyy viereeni istumaan.
- En minä sinua ois voinu jättää. Se tuumaa, ääni värähtäen, kyyneleet silmissä.
Jukka ottaa minut halaukseensa ja kuulen miten hänen sydämensä jyskyttää vahvasti.
Havahdun tilanteesta vasta kun Arttu kävelee meidän luo ja hihkaisee kovaan ääneen.
-Jukka! Illalla sinä lähet minun luokse yöks! Lääkärit sano että pääset kotiin.
Jukka hörppää viimeisetkin kahvinsa kupistaan.
-Ihana palata kotiin. Se sanoo tuijotaen kupin pohjaan.
-Vaikka pakko myöntää, että tulee ikävä noita hoitsuja. Se naurahtaa vielä.
Läpsäytän sitä olkapäähän hellästi.
-Onko ne poliisit muuten käyny sua jututtamassa? Make oli käyny tunnustamassa poliiseille. Oli kertonut keitä siihen porukkaan kuulu. Oli ilman mitään mutinoita ottanu sen tuomionkin vastaan. 2 vuotta kai se istuu. Arttu kyselee ja selittää.
Mä tuijotan sitä suu auki. 2 vuotta, siitä kaikesta tuskasta mitä se jätkä ja sen kaverit meille aiheutti.
2 helvetin lyhyttä vuotta. Siitä että se melkein vei multa mun veljen.
-Eikö multa kysytä mitään? Jukka kysyy.
-No eikö tuo oo ihan hyvä juttu, vaikka pidempäänkin sais istua. Arttu tuhahtaa.
Jukan ilme vakavoituu hetkessä.
-Mä oon kuitenkin nyt tässä, eikö Makekin olis saanu jatkaa elämäänsä. Ei silläkään oo kuitenkaan helppoa ollu. Jukka murahtaa.
-Miten sä voit sanoo noin! Mä kiljahdan.
Arttu tarttuu mua kädestä ja katsoo mua vaativasti.
Mä tyydyn nielemään sanani, mutta viha mun sisältä ei katoa millään.
Kun me kahdeksan aikaan tehdään lähtöä sairaalasta, vatsassa kihelmöi.
Jukka tulisi kotiin. Ja kaikki voisi olla taas kuin ennenkin.
Vai voisiko?
Veli pääsi lopultakin ylös sängystään ja kunto alkoi kohota, voin vannoa etten koskaan ollut syönyt niin hyviä pullia kahvin kanssa. Ehkä se johtui siitä että sain syödä ne veljeni kanssa.
-Jos et jaksa, niin minä voin syyä sen pullan. Jukka hymyilee.
-No älä yritä! naurahdan sille.
Katsellessani veljeä, joka niin arkisesti istuu vain edessäni ja hörppää kahviaan, katsellen ikkunasta ulos.
Saatan lopultakin ymmärtää, ettei meillä olisi enää mitään hätää.
Kyyneleet vierähtävät poskilleni ja pieneen ääneen totean: " Minua pelotti, ettet sinä enää tulis koskaan takasin."
Veli laskee kahvikupin pöydälle ja siirtyy viereeni istumaan.
- En minä sinua ois voinu jättää. Se tuumaa, ääni värähtäen, kyyneleet silmissä.
Jukka ottaa minut halaukseensa ja kuulen miten hänen sydämensä jyskyttää vahvasti.
Havahdun tilanteesta vasta kun Arttu kävelee meidän luo ja hihkaisee kovaan ääneen.
-Jukka! Illalla sinä lähet minun luokse yöks! Lääkärit sano että pääset kotiin.
Jukka hörppää viimeisetkin kahvinsa kupistaan.
-Ihana palata kotiin. Se sanoo tuijotaen kupin pohjaan.
-Vaikka pakko myöntää, että tulee ikävä noita hoitsuja. Se naurahtaa vielä.
Läpsäytän sitä olkapäähän hellästi.
-Onko ne poliisit muuten käyny sua jututtamassa? Make oli käyny tunnustamassa poliiseille. Oli kertonut keitä siihen porukkaan kuulu. Oli ilman mitään mutinoita ottanu sen tuomionkin vastaan. 2 vuotta kai se istuu. Arttu kyselee ja selittää.
Mä tuijotan sitä suu auki. 2 vuotta, siitä kaikesta tuskasta mitä se jätkä ja sen kaverit meille aiheutti.
2 helvetin lyhyttä vuotta. Siitä että se melkein vei multa mun veljen.
-Eikö multa kysytä mitään? Jukka kysyy.
-No eikö tuo oo ihan hyvä juttu, vaikka pidempäänkin sais istua. Arttu tuhahtaa.
Jukan ilme vakavoituu hetkessä.
-Mä oon kuitenkin nyt tässä, eikö Makekin olis saanu jatkaa elämäänsä. Ei silläkään oo kuitenkaan helppoa ollu. Jukka murahtaa.
-Miten sä voit sanoo noin! Mä kiljahdan.
Arttu tarttuu mua kädestä ja katsoo mua vaativasti.
Mä tyydyn nielemään sanani, mutta viha mun sisältä ei katoa millään.
Kun me kahdeksan aikaan tehdään lähtöä sairaalasta, vatsassa kihelmöi.
Jukka tulisi kotiin. Ja kaikki voisi olla taas kuin ennenkin.
Vai voisiko?
Kääk!
:) Onpa taas kirjoittelu unohtunut joksikin aikaa.. Jatko tarinakin jäänyt tyhmästi kesken..
;) jos joku blogiani lukee, niin kyllä sen vielä loppuun saan.
Tänään ainakin tuntuu siltä, että kirjoitus into on palannut!
Mulle iski aivan hirveä asuntokuume! Olis niin ihana päästä muuttamaan kaksioon, saisi laittaa makuuhuoneen mieleisekseen, nykyään kun olen joutunut nukkumaan sohvalla.. ;( Pöh!
:) Sentään on katto pään päällä, ja ihan mukava asunto nytkin, niin ei passaa valittaa.. :)
Käytiin Pimun kanssa tänään porukoilla, ja aina siellä käydessä iskee ihan hirvee sisustus kuume!
Kun ne on saanut laitettua asunnon niin kodikkaaksi! :)
;) jos joku blogiani lukee, niin kyllä sen vielä loppuun saan.
Tänään ainakin tuntuu siltä, että kirjoitus into on palannut!
Mulle iski aivan hirveä asuntokuume! Olis niin ihana päästä muuttamaan kaksioon, saisi laittaa makuuhuoneen mieleisekseen, nykyään kun olen joutunut nukkumaan sohvalla.. ;( Pöh!
:) Sentään on katto pään päällä, ja ihan mukava asunto nytkin, niin ei passaa valittaa.. :)
Käytiin Pimun kanssa tänään porukoilla, ja aina siellä käydessä iskee ihan hirvee sisustus kuume!
Kun ne on saanut laitettua asunnon niin kodikkaaksi! :)
lauantai 21. syyskuuta 2013
Hän tupsahti tielleni tassuttelemaan.
Sulatti sydämeni jo ensi näkemällä..
Nyt hän on vierelläni aina illalla, kun käyn nukkumaan.
Aamulla kun herään, hän on vallannut puolet pedistäni, ja myllännyt matot mutkalle.
Hänelle kerron kaiken, ei ole mitään mitä hän ei minusta tiedä.
Joskus saatan sanoa pahasti, mutta hän haukahtaa takaisin.
Ja hetken päästä tuokin jo kuononsa polvelleni ja tuhahtaa rauhallisesti.
Hänellä on pehmeä turkki, jota vasten painaudun jos paleltaa.
Kultainen suuri sydän, jonka pamppailua kuuntelen jos pelottaa.
Hän suojelee minua pimeällä kadulla,
Ei kulje edelläni, tai perässäni.
Vaan vierelläni huolehtimassa. <3
Hän tekee tästä pienestä kömmäköstä kodin.
Ja teen kaikkeni hänen vuokseen, että hänen olisi hyvä olla minun kanssani.
Ja voisimme kulkea rauhassa tätä joskus niin mutkaista ja karuakin polkua.
Luoden yhdessä muistoja ja jättää ne kynttilöinä valaisemaan matkaamme.
Koska yhdessä teemme matkastamme kaunista..<3
Sulatti sydämeni jo ensi näkemällä..
Nyt hän on vierelläni aina illalla, kun käyn nukkumaan.
Aamulla kun herään, hän on vallannut puolet pedistäni, ja myllännyt matot mutkalle.
Hänelle kerron kaiken, ei ole mitään mitä hän ei minusta tiedä.
Joskus saatan sanoa pahasti, mutta hän haukahtaa takaisin.
Ja hetken päästä tuokin jo kuononsa polvelleni ja tuhahtaa rauhallisesti.
Hänellä on pehmeä turkki, jota vasten painaudun jos paleltaa.
Kultainen suuri sydän, jonka pamppailua kuuntelen jos pelottaa.
Hän suojelee minua pimeällä kadulla,
Ei kulje edelläni, tai perässäni.
Vaan vierelläni huolehtimassa. <3
Hän tekee tästä pienestä kömmäköstä kodin.
Ja teen kaikkeni hänen vuokseen, että hänen olisi hyvä olla minun kanssani.
Ja voisimme kulkea rauhassa tätä joskus niin mutkaista ja karuakin polkua.
Luoden yhdessä muistoja ja jättää ne kynttilöinä valaisemaan matkaamme.
Koska yhdessä teemme matkastamme kaunista..<3
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Kävele varovasti isoveli osa 5
-Kulta rakas.. Sinä
oot nyt nukkunu vähän tavallista pidempään. Äiti niiskauttaa ja rutistaa
veljeä.
-Muistatko sinä kun oltiin siellä rannalla? Kysyn hiljaa.
Veli luo pitkän katseen minuun. Katseen joka kertoo jotain aivan muuta, kun
veli sanoo.
-En muista.. Mä en muista mitään siitä päivästä. Se huokasee.
-Mä niin pelkäsin sinun puolesta. Niiskautan lopulta.
Sillä hetkellä mun sisällä jokin leimahti, toi kyyneleet
silmiin ja tajusin, että veli todella tuli takaisin, missä ikinä näiden
viikkojen aikana ehti unimaailmassa kulkeakkaan, minun rakas veli makaa siinä,
vielä kovin hentona ja väsyneenä, mutta ilmeet palanneina kasvoille. On siinä vain
ja saa minut hymyilemään kyynelten läpi sanomalla vain : ” Tulipahan nukuttua univelkoja. ” Ja
pienesti kivusta irvistäen. Monen pitkän
ja tukahduttavan viikon jälkeen minulle annetaan lupa hymyillä, ihmiset saa lopultakin lukea lehdestä, miten Syhylän
rannalta kadonnut poika on löydetty, ja on toipumassa hitaasti mutta kuitenkin.
Kaiken epätietoisuuden ja pelkäämisen jälkeen, tuntuu mahdottomalta ajatella, että kohta kaikki olisi taas hyvin.
-Minä kyllä sen perkeleen etin käsiini vaikka ite, joka sulle teki tämän. Isä murahtaa väsyneenä.
Jukka kääntää päänsä isään päin ja katsoo tätä vedet silmissä.
-Millonka myö ruetaan sitä autoo korjaamaan? Se kysyy isältä.
Isän poskille valuu kyyneleet, miten tuo pieni arkinen lause tuntuikaan niin uskomattoman kalliille.
-Kyllä sen kerkee. Isä naurahti pienesti.
Äiti ja isä päättää lähteä hakemaan kahviosta jotain syömistä, ja me jäädään Jukan kanssa kahdestaan valkoisena hehkuvaan huoneeseen. Hetkeen me ei puhuta mitään. Olisi niin paljon asioita joita haluaisin kysyä, niin paljon kerrottavaa Artusta ja minusta, Panusta ja Makesta. Mutten tiedä mistä aloittaisin.
- Mitä se sisko miettii? Jukka tökkää mua kylkeen.
-Näin Maken tänään. Se kerto miten se oli jättäny sut sinne mettään, ja pyys multa anteeks, ihan niinkun kaikki ois sillä selvä. Luulikohan se todella että oisin vaan silittäny sen päätä ja sanonu ettei haittaa. Mä kerron.
-Älä nyt, minä oon kuitenkiin tässä. Mitähän Artulle kuuluu? Jukka kysyy aihetta vaihtaen.
Pieni hymy leviää mun kasvoille.
-Me ollaan Artun kanssa yhessä, ja varmaan sekin kohta tulee tänne, kunhan pääsee töistä. Kerron veljelle.
Pari seuraavaa yötä mä vietin Jukan kanssa sairaalassa.
Valvoin sen vierellä, ja vahdin, että sillä on kaikki hyvin.
Jatkuu....
-Minä kyllä sen perkeleen etin käsiini vaikka ite, joka sulle teki tämän. Isä murahtaa väsyneenä.
Jukka kääntää päänsä isään päin ja katsoo tätä vedet silmissä.
-Millonka myö ruetaan sitä autoo korjaamaan? Se kysyy isältä.
Isän poskille valuu kyyneleet, miten tuo pieni arkinen lause tuntuikaan niin uskomattoman kalliille.
-Kyllä sen kerkee. Isä naurahti pienesti.
Äiti ja isä päättää lähteä hakemaan kahviosta jotain syömistä, ja me jäädään Jukan kanssa kahdestaan valkoisena hehkuvaan huoneeseen. Hetkeen me ei puhuta mitään. Olisi niin paljon asioita joita haluaisin kysyä, niin paljon kerrottavaa Artusta ja minusta, Panusta ja Makesta. Mutten tiedä mistä aloittaisin.
- Mitä se sisko miettii? Jukka tökkää mua kylkeen.
-Näin Maken tänään. Se kerto miten se oli jättäny sut sinne mettään, ja pyys multa anteeks, ihan niinkun kaikki ois sillä selvä. Luulikohan se todella että oisin vaan silittäny sen päätä ja sanonu ettei haittaa. Mä kerron.
-Älä nyt, minä oon kuitenkiin tässä. Mitähän Artulle kuuluu? Jukka kysyy aihetta vaihtaen.
Pieni hymy leviää mun kasvoille.
-Me ollaan Artun kanssa yhessä, ja varmaan sekin kohta tulee tänne, kunhan pääsee töistä. Kerron veljelle.
Pari seuraavaa yötä mä vietin Jukan kanssa sairaalassa.
Valvoin sen vierellä, ja vahdin, että sillä on kaikki hyvin.
Jatkuu....
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Kaikki järjestyy♥️
Tahtoisin vaahteran alle, missä vasten sinua itkisin.
Hiuksiani silittäisit,
"Kaikki järjestyy, sisko."
Niin sinä kai sanoisit.
Koskaan ei pitänyt tulla mitään,
Mikä välimme näin rikkoisi.
Toivoin vain niin kovasti,
Että minuakin ymmärrät veljeni..
Enää voin pyytää vain anteeksi.
Vaikkei mitään se auttaisi.
Olet aina minun lähelläni,
Koska sinulla on niin suuri paikka sydämessäni.. <3
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Kun kuljet yksin talviyössä,
Etkä oikein tiedä kenelle voisit puhua.
Minä toivon että muistat silloin minut,
Sen että luokseni voit milloin vain tulla.
Jos et jaksa tarpoa hangessa,
Jos matka tuntuukin loputtomalta.
Sinun pitää tietää, ettei se katso kelloa milloin voit minulle soittaa.
Tulen hakemaan sinut turvaan.
Tai ehkä tahdot vain istua hiljaa,
Tiedät kyllä, etten vaadi sinua puhumaan.
Kuitenkin kun aina loppujen lopuksi,
saamme toisemme nauramaan. <3 :))
Etkä oikein tiedä kenelle voisit puhua.
Minä toivon että muistat silloin minut,
Sen että luokseni voit milloin vain tulla.
Jos et jaksa tarpoa hangessa,
Jos matka tuntuukin loputtomalta.
Sinun pitää tietää, ettei se katso kelloa milloin voit minulle soittaa.
Tulen hakemaan sinut turvaan.
Tai ehkä tahdot vain istua hiljaa,
Tiedät kyllä, etten vaadi sinua puhumaan.
Kuitenkin kun aina loppujen lopuksi,
saamme toisemme nauramaan. <3 :))
Ei tänään♥️
Kun valot sammuu,
Jään yksin makaamaan.
Kun olet poissa.
Voin pienen huokauksen vain päästää.
Aika päästää sinusta irti,
Joku sanoi joskus, että aika parantaa.
Mutten kuitenkaan voi silti sinua koskaan unohtaa.
Eikä enää kukaan sytytä valoja.
En edes minä, sillä en tahdo nousta.
Ei enää ikinä,
Jään yksin makaamaan.
Kun olet poissa.
Voin pienen huokauksen vain päästää.
Aika päästää sinusta irti,
Joku sanoi joskus, että aika parantaa.
Mutten kuitenkaan voi silti sinua koskaan unohtaa.
Eikä enää kukaan sytytä valoja.
En edes minä, sillä en tahdo nousta.
Ei enää ikinä,
Ei ilman sinua.
Tänään haluan vain nukkua..
Milloin viimeksi kävin luonasi,
Suuren puun alla hautausmaalla.
Milloin viimeksi koskin enkeliin,
Joka roikkui sen puun oksalta..
Mietin sinua,
Surullisena ajattelen.
Että olisit pettynyt minuun.
Etten ole kuin silloin ennen.
Taas auringon laskiessa,
haudallesi saavuin.
Nurmeen kosteaan istuen.
Sinulle pienen liekin sytytin..
Hetken siinä istuinkin.
Tuuli kyyneleeni kuivasi.
Sinun kuulevan sen toivoin.
Miten sinua rakastin.. <3
Suuren puun alla hautausmaalla.
Milloin viimeksi koskin enkeliin,
Joka roikkui sen puun oksalta..
Mietin sinua,
Surullisena ajattelen.
Että olisit pettynyt minuun.
Etten ole kuin silloin ennen.
Taas auringon laskiessa,
haudallesi saavuin.
Nurmeen kosteaan istuen.
Sinulle pienen liekin sytytin..
Hetken siinä istuinkin.
Tuuli kyyneleeni kuivasi.
Sinun kuulevan sen toivoin.
Miten sinua rakastin.. <3
Rakas ystävä.. ♥️
Muistatko kun istuttiin rappusilla?
Nauroit ettei mulla ole kuin sukat jalassa.
Nousit ja kävelit jonnekkin.
Kuljin perässäsi, Arvaa mitä silloin ajattelin?
Sitä minä vain, että olet minulle tärkeä.
Muistatko kun juoksin sinua vastaan?
Halasit minua lujemmin, kuin kukaan koskaan.
Muistatko kun kerroin sinulle pahasta mielestäni itkien?
Tiedätkö, sinun kanssasi voin unohtaa kaiken.
Muistatko kun joskus naurettiin?
Ei murehdittu tulevaa.
Ei tiedetty, miten elämä osais satuttaa.
Minä muistan.
Ja vaikkei välillä nähtykään.
Sinua usein ajattelin.
Enkä sinua ja muistoja koskaan halua oikeasti menettää. <3
Nauroit ettei mulla ole kuin sukat jalassa.
Nousit ja kävelit jonnekkin.
Kuljin perässäsi, Arvaa mitä silloin ajattelin?
Sitä minä vain, että olet minulle tärkeä.
Muistatko kun juoksin sinua vastaan?
Halasit minua lujemmin, kuin kukaan koskaan.
Muistatko kun kerroin sinulle pahasta mielestäni itkien?
Tiedätkö, sinun kanssasi voin unohtaa kaiken.
Muistatko kun joskus naurettiin?
Ei murehdittu tulevaa.
Ei tiedetty, miten elämä osais satuttaa.
Minä muistan.
Ja vaikkei välillä nähtykään.
Sinua usein ajattelin.
Enkä sinua ja muistoja koskaan halua oikeasti menettää. <3
tiistai 9. heinäkuuta 2013
parempaa aamua odottaen.
Taas se mies istu penkillä,
olin menossa hautausmaan läpi kaupunkiin.
sillä oli kädessä muovipussi..
Ja se vilkas mua pelokkaana.
Kuljin sen ohitse, nopeasti siihen vilkasin.
mutta vielä kaupungilla mietin..
niin voi käydä kelle vaan,
ettei ehkä pian ois paikkaa minne mennä nukkumaan.
Ei ihmistä, jonka syliin painais pään..
Kukaan ei kysyisi mitä kuuluu, sillä kaikki pelkäävät..
Kun menettää elämässä kaiken, vain muistot seurana, jää penkille yöksi lepäämään..
odottaen parempaa aamua.. :(
olin menossa hautausmaan läpi kaupunkiin.
sillä oli kädessä muovipussi..
Ja se vilkas mua pelokkaana.
Kuljin sen ohitse, nopeasti siihen vilkasin.
mutta vielä kaupungilla mietin..
niin voi käydä kelle vaan,
ettei ehkä pian ois paikkaa minne mennä nukkumaan.
Ei ihmistä, jonka syliin painais pään..
Kukaan ei kysyisi mitä kuuluu, sillä kaikki pelkäävät..
Kun menettää elämässä kaiken, vain muistot seurana, jää penkille yöksi lepäämään..
odottaen parempaa aamua.. :(
keskiviikko 19. kesäkuuta 2013
Kävele varovasti isoveli osa 4
Juoksen rappukäytävän raput alas niin nopeasti kuin pääsen, hyppään pyörän selkään ja suuntaan kohti sairaalaa. Vesisade piiskaa asvalttiin ja jo parin korttelin jälkeen olen litimärkä.
Pysähdyn kaupan pihaan ja päätän pitää hetken sadetta eteisessä.
Tällä kertaa kaupan eteinen on kuitenkin varattu. Tuijotan eteisessä istuvaa jätkää silmiin, mahanpohjasta vihlaisee. Make.
-Tuu vaan tähän. Make sanoo nopeesti ja alkaa kerätä tavaroitaan muovikassiin.
En saa sanaa suustani vaan seison hölmönä hiukset lässähtäneenä ovella.
Make on jo lähdössä eteisestä, kun se äkkiä pysähtyy ja kääntyy minua päin.
-Anni, en minä oo tehny Jukalle mitään. Se sanoo huulta purren.
-Mitä ne uhkailut ja muut sitten oli? Tajuatko sinä että Jukka on sairaalassa? Makaa siellä avuttomana, eikä välttämättä enää herää.
-Voisinko mä nähdä Jukan, mä en tehnyt mitään. Mä yritin estää niitä muita. Mä en tiennyt mitä tehä, kun se yhtäkkiä vaan makas keskellä mettää liikkumatta ja jätkät lähti menemään. Make itkee.
´-Mitä helvettiä! Pitäiskö mun nyt sääliä sinua! Sä jätit mun veljen kuolemaan! Mä kiljahdan ja nousen seisomaan.
Make purskahtaa itkuun.
-Anna anteeks Anni. Se kuiskaa ja juoksee ulos kaupasta, kadoten sateeseen.
Kävelen sairaan lasiovista sisään, peläten, toivoen ja odottaen.
Jalat täristen kuljen veljen huoneeseen ja istun sängyn viereen.
-Jukka, sisko tässä. Minä tulin nyt vähän pidemmäs aikaa sinun luokse. Näin äsken sen Maken, se itki ja oli pahoillaan siitä, miten jätti sut yksin. Ei sellasta asiaa voi koskaan saada anteeks, ei ainakaan jos et sinä enää ikinä tuu takasin halaamaan minua ja sanomaan miten kaikki järjestyy.
Poliisit löyti tämän sinun korun, ne palautti sen nyt mulle ja mä halusin tuoda tämän heti sulle. Mä jätän tämän tähän pöydälle. Sanon hiljaa ja lasken korun hennosti pöydälle.
Ilme veljen kasvoilla ei värähdäkkään, rintakehä nousee ja laskeutuu hauraan näköisesti. Laitteet piippailee vierellämme, niinkuin vaatien veljeä jo heräämään.
-Isä ja äiti tulee illalla sinun luokse kanssa, isä mainitsee monesti päivässä että pitäis sinun olla kotona, kun sen selkä reistailee ja pitäs autoa korjata. Kerron veljelle odottaen vastausta.
Huoneen ovi avautuu ja Arttu kävelee mun vierelle.
Se kävelee mun viereen ja suutelee minua nopeasti.
-Morjesta äijä. Arttu sanoo Jukalle ja puristaa sitä kädestä.
-Miten sinä voit? Arttu kysyy ja tuijottaa mua väsyneillä silmillä.
En jaksa kertoa Makesta, en mistään muustakaan, joten tyydyn sanomaan vain : "Hyvin".
Arttu ehtii istua meidän luona ehkä puolituntia, kun sen jo pitää palata töihin.
Se lupaa tulla illalla takaisin ja käskee ilmottaa jos jotain tapahtuu.
Mä suljen silmät, tartun veljeäni kädestä kiinni ja painan pään vasten veljeä.
Juuri kun olen vaipumassa uneen, jotain tapahtuu.
Säpsähdän ylös ja tuijotan veljeen.
-Jukka.. Mä sanon vaativasti.
Veljen silmät avautuu pienesti ja painautuu takaisin kiinni.
-Jukka.. Anni tässä.. Jaksaisitko sinä herätä jo? Kuiskaan hiljaa.
-Anni.. Veli pihahtaa katkonaisesti.
Samassa lääkäri kävelee ovesta sisälle.
Lääkäri pyytää minua menemään käytävälle odottamaan, kun tekisi joitain tutkimuksia ja ottaisi jotain kokeita.
Kohta äiti ja isä juoksee käytävää pitkin ja minä purskahdan itkuun.
-Jukka heräs! Äiti! Jukka sano mun nimen! Se katto muhun! Kiljun itkun seasta.
Äiti purskahtaa ulvovaan itkuun ja ottaa mut halaukseensa.
Isä seisahtuu huoneen ikkunan eteen, se alkaa värähdellä, ääni värähtäen se toteaa. "Saadaan se auto korjattua."
Mä kävelen isän taakse ja painaudun sen kainaloon.
-Minä niin rakastan teitä lapsia Anni. Isä sanoo ja suukottaa minun hiuksia.
-Minäkin rakastan sinua isä. Vastaan.
-Jukka.. Äiti tässä. Äiti istuu Jukan viereen.
-Äiti.. Jukka sanoo väsyneen kuuloisesti.
-Miks te ootte itkeny?
Jatkuu...
"Kävele varovasti isoveli" Osa 3
Kun mä lopulta sanon heipat Panulle, ja nousen torin penkiltä kello alkaa olla jo 5.
Mä laahustan Artun oven taakse. Se tulee unisena avaamaan oven ja säpsähtää mut nähdessään.
-Anni, onko kaikki kunnossa? Arttu kysyy ja hankaa silmiään.
-En saanu vaan unta. Vastaan hiljaa ja kävelen sisälle.
Mä painaudun Artun viereen nukkumaan. Ja vajoan uneen. Unessa seison Syhylän rannalla, laiturilla yksin.
Kaatosade hakkaa maahan, ja inhottava pelon tunne valtaa mielen. Samassa horjahdan laiturilta veteen, ja vaikka kuinka yritän en pääse pinnalle. Jokin tuntuu vetävän minua pohjaan. Yhtäkkiä tunnen käden tarttuvan jonkun käteen, jonkun joka vetää minut pinnalle. Nostaa laiturille ja halaa.
-Sisko, Auta minua. Jukka seisoo edessäni kasvot verillä.
Samassa ponnahdan ylös sängystä.
-Jukka on elossa! Mä huudahdan ajattelematta.
Arttu säpsähtää taas hereille.
-Meijän on mentävä ettimään sitä! Se on jossain siellä metässä, ja meijän on pakko löytää se ennen kun on liian myöhä. Mä kiljahdan.
Arttu nousee sängystä salaman nopeesti.
-Sä näit vaan unta rakas. Se lohduttaa mua varoen.
Mä suutun ja alan vetää vaatteita päälleni.
-Lähetkö sä mukaan? Vai menenkö mä yksin!? Kiljahdan Artulle.
Arttu vetää vaatteet päälleen ja me juostaan autolle.
-Mä etin vaikka koko sen metän läpi, mä tiiän että Jukka on siellä. Niiskutin hysteerisesti.
Samassa mun puhelin soi.
-No? Sähähdän äidille.
-Jukka on löytyny. Äiti sanoo hiljaa ja sen ääni murtuu.
-Onko se kotona? Mä kysyn peläten vastausta.
-Anni, Jukka on sairaalassa. Se on saanu pahoja iskuja päähän,ennuste olis parempi jos Jukka olis heti saatu hoitoon. Eikä lääkärit osaa sanoa mitään tulevasta, On varmaan parempi että sinä oot Artun kanssa siellä, kun että näkisit Jukan näin pahassa kunnossa. Äiti kertoo vaisusti.
-Äiti, me tullaan sinne heti. Sanoin ja purskahdin itkuun.
Arttu pysäyttää auton nopeasti.
-Mitä nyt? Onko ne löytäny Jukan? Arttu hilahtaa.
-Jukka on sairaalassa, saanu pahoja iskuja päähän. Kukaan ei osaa sanoo miten käy. Mä koetan kertoa itkun seasta.
Sairaalan piha on hiljainen, me kävellään Artun kanssa lasiovista sisään, mennään hissillä toiseen kerrokseen ja kuljetaan kapean käytävän toiseen päähän, jossa äiti istuu katse suunnattuna jonnekkin kauas ulos ikkunasta.
Mä istun äidin viereen huulta purren, enkä tiedä mitä sanoa.
Äiti kietoo kädet ympärilleni ja antaa kyynelten valua pitkin poskia.
-Ai, hei Arttu. Äiti sanoo ja luo pienen hymyn Artulle.
-Moi. Arttu vastaa pienesti.
Mä nousen seisomaan ja vilkaisen oven ikkunasta huoneeseen missä Jukka makaa, Isä istuu Jukan vieressä sängyn vierellä olevalla penkillä, ja pitää poikansa kädestä lujasti kiinni.
-Voiko Jukka parantua? Arttu kysyy multa kuiskaten.
-Voi miten pienen ja avuttoman näkönen se on. Mä sanon ja maistan suolaisen maun huulillani.
Arttu kietoo kädet ympärilleni, kun isä kävelee ulos Jukan huoneesta.
-Te voitte mennä sinne. Isä sanoo, sitten se halaa meitä lujasti.
-Pidä huolta tuosta tytöstä. Se sanoo Artulle ja puristaa tämän kättä.
-Varmasti. Arttu vastaa pidätellen kyyneleitä.
Huoneen seinät hehkuu valkeutta. Kävelen veljen vierelle hiljaa, ja katselen vaiti sen kasvoja.
Silmän aluset on tummuneet ja hymy on poissa. Veljen hengitys on raskasta, eikä käsi purista takaisin niinkuin sillon kun oltiin pieniä. Silitän varovasti Veljeni hiuksia, ajattelen että siinä sinä olet ja se helpottaa.
Mutta tulisit jo meidän luokse takaisin, sillä me tarvitaan sinua.
Mä istun vielä hetken veljen luona, kunnes nousen ja kävelen takaisin odotustilaan.
Kun isä ja äiti menee Jukan huoneeseen, hissistä pölähtää paikalle tuttu poika.
-Miten Jukka voi? Panu kysyy ja istuu mun viereen.
-Tajuttomana, se sai pahoja iskuja päähän, ei tiedetä vielä oikein mitään. Kerron.
-Poliisi on pidättäny sen Maken. Panu kertoo.
Mä nyökkään.
Nyt on jo 3 päivä kun kävelen sairaalalle väsyneenä, tietämättä mitään Jukan voinnista.
Kuljen sairaalan käytävän läpi ja hetki ennen kuin olen ovella, suljen silmät ja toivon että veli olisi valveilla.
Avaan oven, ja hoitaja seisoo edessäni hiukan hymyillen. Pieni toivon kipinä syttyy sisälleni, mitä jos kuitenkin?
-Jukan tila on parempaan päin. Hoitaja kertoo lempeästi.
-Jukka siis toipuu? Mä kysyn nopeasti.
-No mitään ei voi vielä luvata. Hoitaja sanoo.
Mä hymyilen pienesti kyyneleet silmissä ja rutistan hoitajaa lujasti.
-Kiitos. Mä kuiskaan itkien.
Hoitaja hymyilee entistä lempeämmin ja katoaa sairaalan käytävälle.
Mä istun veljen viereen ja kertoilen sille päivän tapahtumia, jokaisen lauseen jälkeen odotan sen vastaavan, edes hymähtävän jotain. Ehkä vielä jonain päivänä niin käykin?
Mä laahustan Artun oven taakse. Se tulee unisena avaamaan oven ja säpsähtää mut nähdessään.
-Anni, onko kaikki kunnossa? Arttu kysyy ja hankaa silmiään.
-En saanu vaan unta. Vastaan hiljaa ja kävelen sisälle.
Mä painaudun Artun viereen nukkumaan. Ja vajoan uneen. Unessa seison Syhylän rannalla, laiturilla yksin.
Kaatosade hakkaa maahan, ja inhottava pelon tunne valtaa mielen. Samassa horjahdan laiturilta veteen, ja vaikka kuinka yritän en pääse pinnalle. Jokin tuntuu vetävän minua pohjaan. Yhtäkkiä tunnen käden tarttuvan jonkun käteen, jonkun joka vetää minut pinnalle. Nostaa laiturille ja halaa.
-Sisko, Auta minua. Jukka seisoo edessäni kasvot verillä.
Samassa ponnahdan ylös sängystä.
-Jukka on elossa! Mä huudahdan ajattelematta.
Arttu säpsähtää taas hereille.
-Meijän on mentävä ettimään sitä! Se on jossain siellä metässä, ja meijän on pakko löytää se ennen kun on liian myöhä. Mä kiljahdan.
Arttu nousee sängystä salaman nopeesti.
-Sä näit vaan unta rakas. Se lohduttaa mua varoen.
Mä suutun ja alan vetää vaatteita päälleni.
-Lähetkö sä mukaan? Vai menenkö mä yksin!? Kiljahdan Artulle.
Arttu vetää vaatteet päälleen ja me juostaan autolle.
-Mä etin vaikka koko sen metän läpi, mä tiiän että Jukka on siellä. Niiskutin hysteerisesti.
Samassa mun puhelin soi.
-No? Sähähdän äidille.
-Jukka on löytyny. Äiti sanoo hiljaa ja sen ääni murtuu.
-Onko se kotona? Mä kysyn peläten vastausta.
-Anni, Jukka on sairaalassa. Se on saanu pahoja iskuja päähän,ennuste olis parempi jos Jukka olis heti saatu hoitoon. Eikä lääkärit osaa sanoa mitään tulevasta, On varmaan parempi että sinä oot Artun kanssa siellä, kun että näkisit Jukan näin pahassa kunnossa. Äiti kertoo vaisusti.
-Äiti, me tullaan sinne heti. Sanoin ja purskahdin itkuun.
Arttu pysäyttää auton nopeasti.
-Mitä nyt? Onko ne löytäny Jukan? Arttu hilahtaa.
-Jukka on sairaalassa, saanu pahoja iskuja päähän. Kukaan ei osaa sanoo miten käy. Mä koetan kertoa itkun seasta.
Sairaalan piha on hiljainen, me kävellään Artun kanssa lasiovista sisään, mennään hissillä toiseen kerrokseen ja kuljetaan kapean käytävän toiseen päähän, jossa äiti istuu katse suunnattuna jonnekkin kauas ulos ikkunasta.
Mä istun äidin viereen huulta purren, enkä tiedä mitä sanoa.
Äiti kietoo kädet ympärilleni ja antaa kyynelten valua pitkin poskia.
-Ai, hei Arttu. Äiti sanoo ja luo pienen hymyn Artulle.
-Moi. Arttu vastaa pienesti.
Mä nousen seisomaan ja vilkaisen oven ikkunasta huoneeseen missä Jukka makaa, Isä istuu Jukan vieressä sängyn vierellä olevalla penkillä, ja pitää poikansa kädestä lujasti kiinni.
-Voiko Jukka parantua? Arttu kysyy multa kuiskaten.
-Voi miten pienen ja avuttoman näkönen se on. Mä sanon ja maistan suolaisen maun huulillani.
Arttu kietoo kädet ympärilleni, kun isä kävelee ulos Jukan huoneesta.
-Te voitte mennä sinne. Isä sanoo, sitten se halaa meitä lujasti.
-Pidä huolta tuosta tytöstä. Se sanoo Artulle ja puristaa tämän kättä.
-Varmasti. Arttu vastaa pidätellen kyyneleitä.
Huoneen seinät hehkuu valkeutta. Kävelen veljen vierelle hiljaa, ja katselen vaiti sen kasvoja.
Silmän aluset on tummuneet ja hymy on poissa. Veljen hengitys on raskasta, eikä käsi purista takaisin niinkuin sillon kun oltiin pieniä. Silitän varovasti Veljeni hiuksia, ajattelen että siinä sinä olet ja se helpottaa.
Mutta tulisit jo meidän luokse takaisin, sillä me tarvitaan sinua.
Mä istun vielä hetken veljen luona, kunnes nousen ja kävelen takaisin odotustilaan.
Kun isä ja äiti menee Jukan huoneeseen, hissistä pölähtää paikalle tuttu poika.
-Miten Jukka voi? Panu kysyy ja istuu mun viereen.
-Tajuttomana, se sai pahoja iskuja päähän, ei tiedetä vielä oikein mitään. Kerron.
-Poliisi on pidättäny sen Maken. Panu kertoo.
Mä nyökkään.
Nyt on jo 3 päivä kun kävelen sairaalalle väsyneenä, tietämättä mitään Jukan voinnista.
Kuljen sairaalan käytävän läpi ja hetki ennen kuin olen ovella, suljen silmät ja toivon että veli olisi valveilla.
Avaan oven, ja hoitaja seisoo edessäni hiukan hymyillen. Pieni toivon kipinä syttyy sisälleni, mitä jos kuitenkin?
-Jukan tila on parempaan päin. Hoitaja kertoo lempeästi.
-Jukka siis toipuu? Mä kysyn nopeasti.
-No mitään ei voi vielä luvata. Hoitaja sanoo.
Mä hymyilen pienesti kyyneleet silmissä ja rutistan hoitajaa lujasti.
-Kiitos. Mä kuiskaan itkien.
Hoitaja hymyilee entistä lempeämmin ja katoaa sairaalan käytävälle.
Mä istun veljen viereen ja kertoilen sille päivän tapahtumia, jokaisen lauseen jälkeen odotan sen vastaavan, edes hymähtävän jotain. Ehkä vielä jonain päivänä niin käykin?
"Kävele varovasti isoveli" Osa 2
Arttu nousee sängyltä ja kävelee nopein askelin ovelle.Se avaa oven hämillään ja tuijottaa edessään seisovaa tyttöä.
-Moikka pikkuveli. Punatukkainen tyttö hilahtaa ja rutistaa Arttua.
Tytön takaa sisälle taapertaa pikkuruinen tytön tyllerö, tikkari kädessä ja suu messingillä.
Arttu rutistaa siskoaan ja siskon lasta lujasti.
-Tässä on Anni, minun tyttöystävä ja tässä on mun sisko Sari ja sen lapsi Tia-Maria. Arttu esittelee meidät.
-Moikka. Mä sanon hymyillen ja silmiäni kuivaten.
Arttu hiippailee keittiöön laittamaan kahvia ja me jäädään vaivaantuneeseen hiljaisuuteen istumaan Sarin ja Tia-Marian kanssa.
-Miten kesä lähteny käyntiin? Sari kysyy lopulta.
Hetkeen mä en osaa vastata mitään, pitäiskö alottaa kertomalla kadonneesta veljestä, vai sanoa että kaikki on ihan hyvin?
-Tässähän tämä, Veljen etsinnöissä. Vastaan lyhyesti ja kuulostan kai hieman töykeältä.
Sari ei utele enempää, huomatessaan miten vaikea aihe olisi minulle puhuttavaksi.
-Minkäs ikänen sinä oot? Kysyn Tia-Marialta.
Tyttö katsoo minua hetken ujosti sohvan nojan takaa.
-Niin pieni vielä, etten saa omaa koiraa. Tyttö tuhahtaa.
-Me muutetaan Tia-Marian kanssa tänne kaupunkiin. Sari kertoo.
-Joko teillä on asunto kateltuna? Mä hymyilin ja tuntui mahtavalle jutella pitkästä aikaa jonkun kanssa edes hetki normaalisti.
-Joo, tuolta karhuntieltä. Sari vastasi ja letitti Tia-Marian hiuksia.
Arttu tuli nolona keittiöstä olohuoneeseen.
-Mulla ei oo maitoo, pärjäättekö te jos haen tuosta torin toiselta puolelta? Arttu kysyy.
Mä nyökkään vastaukseksi.
-Arttu on hieno poika. Sari sanoi kun ovi Artun perässä sulkeutui.
Mä nyökkään.
-Oletko sä nähny meidän vanhempia vielä? Sari jatkaa.
-En vielä, kaikki on ollu vähän sekasin veljen katoamisen jälkeen. Mä huokaisin.
-Oliko se sinun veli joka katos tuosta uima-rannalta? Siitä oli muistaakseni perjantain lehessä jotain juttua. Sari hätkähtää.
-Joo, Jukasta se juttu oli. Vastaan.
Sari laittaa käden mun olkapäälle.
-Voin vaan kuvitella miten hankalaa kaikki on just nyt. Se sanoo ja katsoo mua kyyneleet silmissä.
-Ei tiiä miten pitäis suhtautua mihinkään. Pitäiskö vaan jaksaa ajatella että Jukka tulee kotiin kunnossa. Huokaisen ja säpsähdän puhelimen sointiin.
-Anni.. Vastaan väsyneenä.
-Vapaaehtoset etsijät oli löytäny uima-rannan metsästä Kaulakorun, ja ne tahtois tietää että onko se mahdollisesti Jukan. Äiti sanoo puhelimeen ääni väristen.
-Ne vei sen poliisilaitokselle, ja me mennään kai kohta isäs kanssa käymään siellä, jos se koru sitten on Jukan, niin etsinnät siitä metsästä jatkuu. Äiti kertoo, miltein itkuun purskahtaen.
-Okei, mä tulen äiti. Pihahdin äänettömästi.
Selitin Sarille tapahtuneen ja lähdin nopein askelin kotiin.
Isä pysäyttää auton poliisilaitoksen parkkipaikalle, ja mä nousen autosta kädet täristen ja sydän jyskyttäen. Sisällä hääräilee poliiseja ja pukumiehiä. Ja kun me istahdetaan eteisen penkille niin jo hetken päästä meidän luo tulee harmaa pukuinen mies.
-Aaltosia? Se kysyy säälivä ilme kasvoillaan.
-Mikko Aaltonen. Isä toteaa pala kurkussa.
Äiti tarttuu minua kädestä, kun me noustaan ja kävellään kohti miehen työhuonetta. Tuntuu kuin olisin hidastetun filmin keskellä, Mies nostaa pienen muovipussukan pöytälaatikosta.
Tuijotan kaulakorua vaiti, se tosiaan on Jukan koru. Sama koru joka veljellä oli kun me viimeisen kerran nähtiin ennen katoamista. Sama koru jonka Jukalle annoin pentuna hiekkalaatikolla ja Jukka lupasi pitää sen aina mukanaan, Korun jossa komeili pieni sydän ja lukko johon vain minun kaulakoruni avain mahtui.
-Se on Jukan.. Kuiskasin vaikeasti ja painauduin isän kainaloon.
Isä pitää minut lähellään, rutistaa ja sanoo että kaikki järjestyy kyllä. Lupaa ettei koskaan päästä minusta irti.
Me lähdetään ulos poliisilaitokselta, lasiovet meidän perässä sulkeutuu.
Makaan sängylläni puhelin kädessä, Miksi et voisi soittaa jo rakas veli? Soittaisit ja kertoisit että kaikki on hyvin, että olisit vain tarvinnut hetken omaa rauhaa ja nyt voisit tulla kotiin.
Ikkunan takana kesäyö on kauneimmillaan, nuorten nauru kuuluu huoneeni ikkunan alta. Enkä vain saa unta.
Pitkän sängyssä pyörimisen jälkeen nousen ylös ja kävelen lämpimään yöhön kaupungille.
Kuljen puiston kautta torille ja istahdan sen laidalla olevalle penkille.
-Jukkaa ei oo löydetty? Tuntematon jätkä istuu mun viereeni.
-Kuka sä olet? Mä säpsähdän.
-Panu vaan. Se vastaa.
-Mistä sä Jukan tunnet? Mä utelen.
-Näin sen sillon pari iltaa ennen sen katoamista se puolusti mua, kun isommat kundit kävi päälle. Panu kertoo.
-Ketä ne kundit oli? Mä alan kiinnostua Panun puheista entistä enemmän.
-Joku Make ja Kimmo ja Risto, Olin lenkillä, ja ne kävi humalassa riehumaan. Panu kertoo.
-Lähettiin siitä sit Jukan kanssa yhtämatkaa poispäin sen tappelun jälkeen, niin huutelivat perään vaikka mitä uhkauksia, mutta ei me niitä sillon ees tosissamme otettu. Sitä vaan pelkään ettei olis tämä porukka jotenkin tekemisissä tuon Jukan katoomisen kans.. Panu sanoo varovasti.
-Onko ne suhun ollu missään yhteyksissä? Mä kysyn.
-No tässä yks päivä näin sen Maken tuossa baarin edessä, ei se puhunu mulle mitään. Ei ees vilkassu muhun päin. Panu vastaa.
Mä lasken katseen maahan, ja tunnen entistä vahvemmin sen että se miesporukka oli Jukan katoamis iltana ollu liikkeellä..
-Moikka pikkuveli. Punatukkainen tyttö hilahtaa ja rutistaa Arttua.
Tytön takaa sisälle taapertaa pikkuruinen tytön tyllerö, tikkari kädessä ja suu messingillä.
Arttu rutistaa siskoaan ja siskon lasta lujasti.
-Tässä on Anni, minun tyttöystävä ja tässä on mun sisko Sari ja sen lapsi Tia-Maria. Arttu esittelee meidät.
-Moikka. Mä sanon hymyillen ja silmiäni kuivaten.
Arttu hiippailee keittiöön laittamaan kahvia ja me jäädään vaivaantuneeseen hiljaisuuteen istumaan Sarin ja Tia-Marian kanssa.
-Miten kesä lähteny käyntiin? Sari kysyy lopulta.
Hetkeen mä en osaa vastata mitään, pitäiskö alottaa kertomalla kadonneesta veljestä, vai sanoa että kaikki on ihan hyvin?
-Tässähän tämä, Veljen etsinnöissä. Vastaan lyhyesti ja kuulostan kai hieman töykeältä.
Sari ei utele enempää, huomatessaan miten vaikea aihe olisi minulle puhuttavaksi.
-Minkäs ikänen sinä oot? Kysyn Tia-Marialta.
Tyttö katsoo minua hetken ujosti sohvan nojan takaa.
-Niin pieni vielä, etten saa omaa koiraa. Tyttö tuhahtaa.
-Me muutetaan Tia-Marian kanssa tänne kaupunkiin. Sari kertoo.
-Joko teillä on asunto kateltuna? Mä hymyilin ja tuntui mahtavalle jutella pitkästä aikaa jonkun kanssa edes hetki normaalisti.
-Joo, tuolta karhuntieltä. Sari vastasi ja letitti Tia-Marian hiuksia.
Arttu tuli nolona keittiöstä olohuoneeseen.
-Mulla ei oo maitoo, pärjäättekö te jos haen tuosta torin toiselta puolelta? Arttu kysyy.
Mä nyökkään vastaukseksi.
-Arttu on hieno poika. Sari sanoi kun ovi Artun perässä sulkeutui.
Mä nyökkään.
-Oletko sä nähny meidän vanhempia vielä? Sari jatkaa.
-En vielä, kaikki on ollu vähän sekasin veljen katoamisen jälkeen. Mä huokaisin.
-Oliko se sinun veli joka katos tuosta uima-rannalta? Siitä oli muistaakseni perjantain lehessä jotain juttua. Sari hätkähtää.
-Joo, Jukasta se juttu oli. Vastaan.
Sari laittaa käden mun olkapäälle.
-Voin vaan kuvitella miten hankalaa kaikki on just nyt. Se sanoo ja katsoo mua kyyneleet silmissä.
-Ei tiiä miten pitäis suhtautua mihinkään. Pitäiskö vaan jaksaa ajatella että Jukka tulee kotiin kunnossa. Huokaisen ja säpsähdän puhelimen sointiin.
-Anni.. Vastaan väsyneenä.
-Vapaaehtoset etsijät oli löytäny uima-rannan metsästä Kaulakorun, ja ne tahtois tietää että onko se mahdollisesti Jukan. Äiti sanoo puhelimeen ääni väristen.
-Ne vei sen poliisilaitokselle, ja me mennään kai kohta isäs kanssa käymään siellä, jos se koru sitten on Jukan, niin etsinnät siitä metsästä jatkuu. Äiti kertoo, miltein itkuun purskahtaen.
-Okei, mä tulen äiti. Pihahdin äänettömästi.
Selitin Sarille tapahtuneen ja lähdin nopein askelin kotiin.
Isä pysäyttää auton poliisilaitoksen parkkipaikalle, ja mä nousen autosta kädet täristen ja sydän jyskyttäen. Sisällä hääräilee poliiseja ja pukumiehiä. Ja kun me istahdetaan eteisen penkille niin jo hetken päästä meidän luo tulee harmaa pukuinen mies.
-Aaltosia? Se kysyy säälivä ilme kasvoillaan.
-Mikko Aaltonen. Isä toteaa pala kurkussa.
Äiti tarttuu minua kädestä, kun me noustaan ja kävellään kohti miehen työhuonetta. Tuntuu kuin olisin hidastetun filmin keskellä, Mies nostaa pienen muovipussukan pöytälaatikosta.
Tuijotan kaulakorua vaiti, se tosiaan on Jukan koru. Sama koru joka veljellä oli kun me viimeisen kerran nähtiin ennen katoamista. Sama koru jonka Jukalle annoin pentuna hiekkalaatikolla ja Jukka lupasi pitää sen aina mukanaan, Korun jossa komeili pieni sydän ja lukko johon vain minun kaulakoruni avain mahtui.
-Se on Jukan.. Kuiskasin vaikeasti ja painauduin isän kainaloon.
Isä pitää minut lähellään, rutistaa ja sanoo että kaikki järjestyy kyllä. Lupaa ettei koskaan päästä minusta irti.
Me lähdetään ulos poliisilaitokselta, lasiovet meidän perässä sulkeutuu.
Makaan sängylläni puhelin kädessä, Miksi et voisi soittaa jo rakas veli? Soittaisit ja kertoisit että kaikki on hyvin, että olisit vain tarvinnut hetken omaa rauhaa ja nyt voisit tulla kotiin.
Ikkunan takana kesäyö on kauneimmillaan, nuorten nauru kuuluu huoneeni ikkunan alta. Enkä vain saa unta.
Pitkän sängyssä pyörimisen jälkeen nousen ylös ja kävelen lämpimään yöhön kaupungille.
Kuljen puiston kautta torille ja istahdan sen laidalla olevalle penkille.
-Jukkaa ei oo löydetty? Tuntematon jätkä istuu mun viereeni.
-Kuka sä olet? Mä säpsähdän.
-Panu vaan. Se vastaa.
-Mistä sä Jukan tunnet? Mä utelen.
-Näin sen sillon pari iltaa ennen sen katoamista se puolusti mua, kun isommat kundit kävi päälle. Panu kertoo.
-Ketä ne kundit oli? Mä alan kiinnostua Panun puheista entistä enemmän.
-Joku Make ja Kimmo ja Risto, Olin lenkillä, ja ne kävi humalassa riehumaan. Panu kertoo.
-Lähettiin siitä sit Jukan kanssa yhtämatkaa poispäin sen tappelun jälkeen, niin huutelivat perään vaikka mitä uhkauksia, mutta ei me niitä sillon ees tosissamme otettu. Sitä vaan pelkään ettei olis tämä porukka jotenkin tekemisissä tuon Jukan katoomisen kans.. Panu sanoo varovasti.
-Onko ne suhun ollu missään yhteyksissä? Mä kysyn.
-No tässä yks päivä näin sen Maken tuossa baarin edessä, ei se puhunu mulle mitään. Ei ees vilkassu muhun päin. Panu vastaa.
Mä lasken katseen maahan, ja tunnen entistä vahvemmin sen että se miesporukka oli Jukan katoamis iltana ollu liikkeellä..
Kävele varovasti isoveli osa 1
"Kävele varovasti isoveli"
Seison veljen huoneen ovella ja voin tuskin hengittää. Mieltä raastaa epätietoisuus siitä missä Jukka mahtaa olla, mitä jos kuitenkin on käynyt se mitä ei tahtoisi edes ajatella. Mitä jos Jukka on kuollut?
Istahdan veljen sängylle ja palaan menneiden päivien tapahtumiin.
Lauantai-iltana me istuttiin Jukan kanssa keittiössä, luettiin Aku-ankkaa ja valitettiin vuorotellen tekopulaa.
Kunnes lopulta Jukan ystävä Arttu soitti ja pyysi meitä ulos juhlistamaan tuoretta ajokorttiaan.
Joskus illalla 9 jälkeen me sitten kömmittiinkin Artun ikivanhaan Volvoon.
-Vaarin vanha auto. Arttu naurahti nopeasti.
Arttu kaarsi pois meidän pihatieltä ja Jukka näpräsi rikkinäistä kasettisoitinta.
Minä taas tuijotin silmät kiiluen taustapeilin kautta Arttua, Sen hiukset loisti auringon valossa ja siniset silmät tuijottivat keskittyneinä tietä.
Me ajettiin syrjäisemmän metsätien kautta uimarannalle ja kömmittiin laiturille ilta-aurinkoon.
Jossain vaiheessa iltaa Jukan puhelin soi, veli siirtyi syrjempään juttelemaan, ja jälkeenpäin ajateltuna hän muuttui levottomaksikin.
-Tule meille yöks. Arttu hymyili ujona, kun me istuttiin vierekkäin laiturilla ja uiteltiin jalkoja viileässä vedessä.
-Ai minä? Eihän me edes tunneta? Säpsähdin ajatuksistani.
Arttu ei ehtinyt vastata enää mitään, kun Jukka rumisteli takaisin laiturille.
-Mä voisin kävellä kotiin, kun pitää hakea yks levy kaverilta. Jukka hymyili vaisusti.
Enhän mä osannut edes kuvitella että Jukka katoasi.
Enhän mä silloin voinut tietää että se oli ehkä viimeinen kerta kun naurahdan : "Kävele varovasti isoveli."
Me jäätiin Artun kanssa kahdestaan rantaan, kun Jukka katosi yöhön.
Sinä yönä jokin mun sydämessä muuttui.
Sen yön mä tunsin olevani maailman onnellisin tyttö, kun istuin Artun sängyllä ja kuuntelin sen pehmeää ääntä.
Kun sain nukahtaa sen kainaloon rauhassa.
Arttu asuu yksin yksiössä, kävelymatkan päässä meiltä. Silti se lupas viedä mut aamulla kotiin.
Kun mä sitten sunnuntai aamuna heräsin, ja vilkasin kelloa puhelimesta, mä säpsähdin.
3 puhelua joista jokainen oli Jukalta. Ja puhelut oli soitettu kolmen aikaan yöllä.
Nopeasti etsin kännykästä veljen numeron ja yritin soittaa. Mutta numeroon ei saatu yhteyttä.
Samantien nousin ylös, vedin farkut jalkaan ja juoksin raput alas suorinta tietä kotiin.
Avasin kotioven ja vastassa oli vain aamun lehti. Ja eteisen käytävällä iloisesti hymyilevät vanhemmat.
-Missäs se nuoriso yönsä vietti? Isä naurahti.
-Jäikö se Jukka jonkun tytön luokse? Äiti vinkkasi silmää.
Aamun lehti putosi kädestäni lattialle jalkojeni juureen.
-Eikö Jukka oo tullukkaan kotiin? Kysyin järkyttyneenä.
Isä pyöräytti hämillään päätään.
-Se lähti eilen jo 11 aikaan Syhylän rannalta kotiin. Me jäätiin Artun kanssa vielä sinne. Jukka aiko kävellä jonkun kaverin kautta, hakemassa jonkun levyn lainaan, ja äsken huomasin että se oli yöllä yrittäny mulle soittaakkin. Selitin hädissäni.
-Kenen kaverin? Ai Taipaleen Artun kanssakko sinä olit? Ootko sinä soittanu Jukalle? Äiti kiihtyi.
-Taipaleen Artun kanssa me oltiin, siellä minä yönkii olin. En minä saanu Jukkaan yhteyttä. Niiskutin hädissäni ja lysähdin istumaan vasten eteisen seinää.
Hetken päästä tunsin isän kädet ympärilläni, ja kuulin äidin istuvan keittiön natisevalle penkille ja soittavan poliisille.
-Isä minua pelottaa. Kuiskasin vaisusti.
-Jukka tullee varmasti kotiin iltaan mennessä. Isä rauhoitteli kyynel silmin.
Mä kaivoin puhelimen taskustani ja soitin Artulle.
-Noni. Katosit aamulla? Arttu ihmetteli.
-Jukka on kadonnu. Niiskautin puhelimeen.
Sunnuntai aamu vaihtui illan kautta yöksi ja sateiseksi Maanantai aamuksi.
Poliisi aloitti Jukan katoamisen tutkinnan, mutta kaikki tuntui pysyvän ennallaan. Ei jälkeäkään Jukasta.
Niinkuin Jukka ei olisi sinä iltana edes ollut kaupungissa, sillä kenelläkään ei tuntunut olevan mitään havaintoa sen liikkeistä.
Arttu odotti mua jo alhaalla, kun vielä ryystin aamu kahvia ja tuijotin sydän sykkyrällä johonkin kauas.
Lopulta kävelin raput alas ja istuin Artun viereen pelkääjänpaikalle.
-Nukuitko yhtään? Arttu kysyy ja suutelee mua poskelle.
-Kenenköhän luona Jukka kävi illalla? Mä huokasen ajatuksissani.
-Anni, miten sinä jakselet? Arttu kysy uudestaan.
-Lähetään nyt vaan. Inahdin hiljaa.
Me ajettiin Syhylän rantaan ja käveltiin laiturille.Arttu ojensi kätensä ja tartuin siihen lujasti.
-Uskotko sinä että Jukka on kunnossa? Kysyinn Artulta.
Se nyökkäs päättäväisenä.
-Miks ei se sitten tule kotiin? Purskahdin itkuun, ja painauduin vasten Arttua.
Kävelen veljen koulupöydän luo ja kosketan hellästi kesken eräisiä piirroksia, lohikäärmeitä, moottoripyöriä, piirrosta naisesta ja lapsesta joiden kasvoilta loisti pelko. Sivelin sormillani veljen valmistumistodistusta auto-alalta, jonka hän pari viikkoa sitten sai. Ja kuvaa jossa me istutaan vanhan kodin portailla pikku pentuina. Se saa kyyneleet sinkoutumaan silmiini, miten helppoa sillon olikaan.
Jukan katoamisesta on nyt kulunut viikko, eikä poliisin tutkinta edisty, vapaaehtoiset ovat etsineet Syhylän rannan lähimetsistä ja sukulaiset soitelleet meille, kai ne haluavat olla hengessä mukana.
Väsyneenä laahustan ulos kaupungille, ja Artun asunnon ala ovella äiti soittaa.
-Ne on saanu tietoa siitä kaverista jonka luona Jukka oli käyny. Äiti selittää.
-Kuka se oli? Kysyn ja pieni toivon välähdys pistää sydämessä.
-Joku Hakolan Marko, jutellaan kunhan tulet kotiin. Äiti sanoo ja sammuttaa puhelun.
-Hakolan Make? Arttu toisi jo kolmatta kertaa.
-Poliisit vissiin kuulustelee sitä ja tutkii sen asunnonkin. Selitän.
-Hakolan Make ei todellakaan lainais Jukalle mitään levyä, On siinä ollu jotain muuta takana jos Jukka on pitäny siihen jätkänä jotain yhteyttä. Arttu jähmettyy.
-Olisko Marko voinu tehä Jukalle jotain? Kysyn pelokkaana.
-Se jätkä on täys sekopää. Arttu tuhisee.
Se istuu sängylle, huultapurren se katselee ikkunasta ulos.
-Mä en kestä jos Jukalle on sattunu jotain, Vittu se on mulle rakas. Arttu huokasee silmät kyynelistä täyttyen.
Mä istun sen viereen ja otan sen halaukseeni.
-Mitä ikinä onkaan tapahtunu, niin Jukka tietää sen. Kuiskaan pienesti ja purskahdan itkuun.
Samassa ovikello soi..
Istahdan veljen sängylle ja palaan menneiden päivien tapahtumiin.
Lauantai-iltana me istuttiin Jukan kanssa keittiössä, luettiin Aku-ankkaa ja valitettiin vuorotellen tekopulaa.
Kunnes lopulta Jukan ystävä Arttu soitti ja pyysi meitä ulos juhlistamaan tuoretta ajokorttiaan.
Joskus illalla 9 jälkeen me sitten kömmittiinkin Artun ikivanhaan Volvoon.
-Vaarin vanha auto. Arttu naurahti nopeasti.
Arttu kaarsi pois meidän pihatieltä ja Jukka näpräsi rikkinäistä kasettisoitinta.
Minä taas tuijotin silmät kiiluen taustapeilin kautta Arttua, Sen hiukset loisti auringon valossa ja siniset silmät tuijottivat keskittyneinä tietä.
Me ajettiin syrjäisemmän metsätien kautta uimarannalle ja kömmittiin laiturille ilta-aurinkoon.
Jossain vaiheessa iltaa Jukan puhelin soi, veli siirtyi syrjempään juttelemaan, ja jälkeenpäin ajateltuna hän muuttui levottomaksikin.
-Tule meille yöks. Arttu hymyili ujona, kun me istuttiin vierekkäin laiturilla ja uiteltiin jalkoja viileässä vedessä.
-Ai minä? Eihän me edes tunneta? Säpsähdin ajatuksistani.
Arttu ei ehtinyt vastata enää mitään, kun Jukka rumisteli takaisin laiturille.
-Mä voisin kävellä kotiin, kun pitää hakea yks levy kaverilta. Jukka hymyili vaisusti.
Enhän mä osannut edes kuvitella että Jukka katoasi.
Enhän mä silloin voinut tietää että se oli ehkä viimeinen kerta kun naurahdan : "Kävele varovasti isoveli."
Me jäätiin Artun kanssa kahdestaan rantaan, kun Jukka katosi yöhön.
Sinä yönä jokin mun sydämessä muuttui.
Sen yön mä tunsin olevani maailman onnellisin tyttö, kun istuin Artun sängyllä ja kuuntelin sen pehmeää ääntä.
Kun sain nukahtaa sen kainaloon rauhassa.
Arttu asuu yksin yksiössä, kävelymatkan päässä meiltä. Silti se lupas viedä mut aamulla kotiin.
Kun mä sitten sunnuntai aamuna heräsin, ja vilkasin kelloa puhelimesta, mä säpsähdin.
3 puhelua joista jokainen oli Jukalta. Ja puhelut oli soitettu kolmen aikaan yöllä.
Nopeasti etsin kännykästä veljen numeron ja yritin soittaa. Mutta numeroon ei saatu yhteyttä.
Samantien nousin ylös, vedin farkut jalkaan ja juoksin raput alas suorinta tietä kotiin.
Avasin kotioven ja vastassa oli vain aamun lehti. Ja eteisen käytävällä iloisesti hymyilevät vanhemmat.
-Missäs se nuoriso yönsä vietti? Isä naurahti.
-Jäikö se Jukka jonkun tytön luokse? Äiti vinkkasi silmää.
Aamun lehti putosi kädestäni lattialle jalkojeni juureen.
-Eikö Jukka oo tullukkaan kotiin? Kysyin järkyttyneenä.
Isä pyöräytti hämillään päätään.
-Se lähti eilen jo 11 aikaan Syhylän rannalta kotiin. Me jäätiin Artun kanssa vielä sinne. Jukka aiko kävellä jonkun kaverin kautta, hakemassa jonkun levyn lainaan, ja äsken huomasin että se oli yöllä yrittäny mulle soittaakkin. Selitin hädissäni.
-Kenen kaverin? Ai Taipaleen Artun kanssakko sinä olit? Ootko sinä soittanu Jukalle? Äiti kiihtyi.
-Taipaleen Artun kanssa me oltiin, siellä minä yönkii olin. En minä saanu Jukkaan yhteyttä. Niiskutin hädissäni ja lysähdin istumaan vasten eteisen seinää.
Hetken päästä tunsin isän kädet ympärilläni, ja kuulin äidin istuvan keittiön natisevalle penkille ja soittavan poliisille.
-Isä minua pelottaa. Kuiskasin vaisusti.
-Jukka tullee varmasti kotiin iltaan mennessä. Isä rauhoitteli kyynel silmin.
Mä kaivoin puhelimen taskustani ja soitin Artulle.
-Noni. Katosit aamulla? Arttu ihmetteli.
-Jukka on kadonnu. Niiskautin puhelimeen.
Sunnuntai aamu vaihtui illan kautta yöksi ja sateiseksi Maanantai aamuksi.
Poliisi aloitti Jukan katoamisen tutkinnan, mutta kaikki tuntui pysyvän ennallaan. Ei jälkeäkään Jukasta.
Niinkuin Jukka ei olisi sinä iltana edes ollut kaupungissa, sillä kenelläkään ei tuntunut olevan mitään havaintoa sen liikkeistä.
Arttu odotti mua jo alhaalla, kun vielä ryystin aamu kahvia ja tuijotin sydän sykkyrällä johonkin kauas.
Lopulta kävelin raput alas ja istuin Artun viereen pelkääjänpaikalle.
-Nukuitko yhtään? Arttu kysyy ja suutelee mua poskelle.
-Kenenköhän luona Jukka kävi illalla? Mä huokasen ajatuksissani.
-Anni, miten sinä jakselet? Arttu kysy uudestaan.
-Lähetään nyt vaan. Inahdin hiljaa.
Me ajettiin Syhylän rantaan ja käveltiin laiturille.Arttu ojensi kätensä ja tartuin siihen lujasti.
-Uskotko sinä että Jukka on kunnossa? Kysyinn Artulta.
Se nyökkäs päättäväisenä.
-Miks ei se sitten tule kotiin? Purskahdin itkuun, ja painauduin vasten Arttua.
Kävelen veljen koulupöydän luo ja kosketan hellästi kesken eräisiä piirroksia, lohikäärmeitä, moottoripyöriä, piirrosta naisesta ja lapsesta joiden kasvoilta loisti pelko. Sivelin sormillani veljen valmistumistodistusta auto-alalta, jonka hän pari viikkoa sitten sai. Ja kuvaa jossa me istutaan vanhan kodin portailla pikku pentuina. Se saa kyyneleet sinkoutumaan silmiini, miten helppoa sillon olikaan.
Jukan katoamisesta on nyt kulunut viikko, eikä poliisin tutkinta edisty, vapaaehtoiset ovat etsineet Syhylän rannan lähimetsistä ja sukulaiset soitelleet meille, kai ne haluavat olla hengessä mukana.
Väsyneenä laahustan ulos kaupungille, ja Artun asunnon ala ovella äiti soittaa.
-Ne on saanu tietoa siitä kaverista jonka luona Jukka oli käyny. Äiti selittää.
-Kuka se oli? Kysyn ja pieni toivon välähdys pistää sydämessä.
-Joku Hakolan Marko, jutellaan kunhan tulet kotiin. Äiti sanoo ja sammuttaa puhelun.
-Hakolan Make? Arttu toisi jo kolmatta kertaa.
-Poliisit vissiin kuulustelee sitä ja tutkii sen asunnonkin. Selitän.
-Hakolan Make ei todellakaan lainais Jukalle mitään levyä, On siinä ollu jotain muuta takana jos Jukka on pitäny siihen jätkänä jotain yhteyttä. Arttu jähmettyy.
-Olisko Marko voinu tehä Jukalle jotain? Kysyn pelokkaana.
-Se jätkä on täys sekopää. Arttu tuhisee.
Se istuu sängylle, huultapurren se katselee ikkunasta ulos.
-Mä en kestä jos Jukalle on sattunu jotain, Vittu se on mulle rakas. Arttu huokasee silmät kyynelistä täyttyen.
Mä istun sen viereen ja otan sen halaukseeni.
-Mitä ikinä onkaan tapahtunu, niin Jukka tietää sen. Kuiskaan pienesti ja purskahdan itkuun.
Samassa ovikello soi..
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
torstai 28. helmikuuta 2013
Pimun siivoustuokio!
Pimu on kyllä ollu ihan vauhissaan koko illan!
Ensin se kanto toisesta huoneesta minun rähjät kengät, jotka sitten lupasin sille syötäväks..
Kohta se hakikin minun paremmat kengät, vein ne pois siltä ja kielsin.
Mutta se toisti saman ainakin 5 kertaa, kunnes laitoin ne kengät tuonne komeroon..
Noh, neiti päätti sitten että toisen huoneen matto sopis paremmin tähän olohuoneeseen, kanto sen hyvin ylpeenä sohvalle.. Haki sitten ovimatonkin.
Sitten se asettu niitten päälle makaamaan, vaan eipä ollu vieläkään tarpeeks hyvä.. ;D
Piti hakee minun karvahattu, kameralaukku ja oma ruokakuppikin! ;D
Vaalennusta.. :)
 |
| Jeps.. Ostin eilen tuon shwarzkopfin L1+ vaaleen hiusvärin.. :) Tai kaveri toi sen kaupasta, enkä tajunnut sanoa että ottaa sen L1++ värin.. Siispä, sen L1+ jälkeen hiukset näyttää tältä.. ;) |
 |
| ;) Tästä sävystä tykkään tooosi kovasti.. |
 |
| Äsken kävin S-marketista hakemassa (halvimpia) hiusten hoitotuotteita.. Hoito suihke ja hiusnaamio, Yhteensä: 4,60 ;) Suapi illalla nähä, tekkeekö nuo minun hiuksille mittään.. ;p Nyt oon aatellu pittää ainakin pari viikkoa väliä tuon vaalentamisen kanssa, Aika kovasti kuitenkin hiukset kuivaa tuosta värjäilystä.. :) Mutta palaillaan taas!! <3 |
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Vaalennusta.. ;p
 |
| Mulla on ollu mörkkimustat hiukset jo piiiitkään, välillä käytin vaaleempana, mutta hölmönä värjäsin taas takasin mustaks.. :( Nyt sitten yritän pikkuhiljaa värjäillä vaaleeksi, ja kenties vetästä jonkun sävyn nuihin.. |
 |
| Kahen värin jälkeen tulos oli tämä.. Latvat ei vielä ole ottanu väriä oikein ollenkaan, kun yhellä purkilla oon sohinu juuresta alas päin ja jämämössöt aina levitelly latvoihin asti. ;) On ne vähän ruskistunu jo.. |
 |
| ;) Niinkun huomaa, että juuresta alotin vaalentamaan.. |
 |
| Ja tänään olis laitettava taas väri päähän.. :) Toivoen että sais latvat vaalenemaan nyt.. :) Laitan illalla kuvaa, kuinka kävi.. ;p |
tiistai 26. helmikuuta 2013
Taas mielessäni sinä,
Kun haukun jostain kuulen.
"Sinäkö se olit?"
Ihan pienen hetken luulen.
Kyyneleet silmiin kertyy uudestaan.
Vaikka aikaa siitä on kun jouduin sinusta luopumaan.
Viilenevä kaunis ilta hiipii luokseni.
Mutta sinä et ole enää kanssani.
Jos vain vielä kerran voisin.
Sinua vasten painautuisin.
Jos vain kertoa voisin,
Miten niin moni asia on nyt toisin.
Tuulahdus kaukaa,
Kertoo, turvassa olet.
Ystävän kanssa lenkillä,
taivaaseen luon katseen.
Täältä mekin tullaan vielä.
Ja taas kaikki olisi kuin ennen.. ♥
torstai 14. helmikuuta 2013
Aww!
 |
| Kirppikseltä löyty aivan ihana kello! :) Eikä maksanu kun 4 euroo! :) Pakko oli saaha! |
 |
| Ja tämä ihana rasia! 0,50e.. ;) Sopi kivasti pöyän väriin.. |
 |
| Tämmönen tuli väkerrettyä yks ilta.. :) |
maanantai 11. helmikuuta 2013
maanantai 7. tammikuuta 2013
Joonakselle
Olen onnellinen.
Minulla on joku jolle kerron kaiken.
Joku joka tietää suurimmat virheeni.
On nähnyt minun itkevän, eikä minun ole silloin tarvinnut hävetä.
On nauranut kanssani niin kauan että ääni menee.
Valvonut öitä, kun en ole saanut unta.
Ja vain siksi jaksan kun minulla on sinut! ♥
Minulla on joku jolle kerron kaiken.
Joku joka tietää suurimmat virheeni.
On nähnyt minun itkevän, eikä minun ole silloin tarvinnut hävetä.
On nauranut kanssani niin kauan että ääni menee.
Valvonut öitä, kun en ole saanut unta.
Ja vain siksi jaksan kun minulla on sinut! ♥
Kaverit: koputtavat ovellesi.
Aidot ystävät: Potkaisevat oven auki ja huutavat "Sokka Irti" :P
Kaverit: kysyvät mihin voi laittaa takkinsa.
Aidot ystävät: heittävät takkinsa sinne mihin huvittaa.
Kaverit: Kaipaavat sinua vain kun olet muualla.
Aidot ystävät: kaipaavat sinua kun olet vessassa
Kaverit: pyytävät sinulta karkkia.
Aidot ystävät: ottavat karkkia kysymättä ja ovat syy siihen miksi sinulla ei ole karkkia.
Kaverit: tulevat hakemaan sinua vankilasta.
Aidot ystävät: ovat siellä kanssasi.
:D Niin totta!
Aidot ystävät: Potkaisevat oven auki ja huutavat "Sokka Irti" :P
Kaverit: kysyvät mihin voi laittaa takkinsa.
Aidot ystävät: heittävät takkinsa sinne mihin huvittaa.
Kaverit: Kaipaavat sinua vain kun olet muualla.
Aidot ystävät: kaipaavat sinua kun olet vessassa
Kaverit: pyytävät sinulta karkkia.
Aidot ystävät: ottavat karkkia kysymättä ja ovat syy siihen miksi sinulla ei ole karkkia.
Kaverit: tulevat hakemaan sinua vankilasta.
Aidot ystävät: ovat siellä kanssasi.
:D Niin totta!
torstai 3. tammikuuta 2013
Muutto hommissa.. ;D
Huh.. Tuli iltasella kannettua tavarat alakerrasta yläkertaan. :)
Onneks ei tarvinnu yksin raahata, kun porukat oli apuna. :D Itkuhan multa olis päässy kun olisin sohvan kanssa tapellu. Ja kaikkien muittenkin romujen. :D Nyt ootan innolla että pääsis koulutuksesta kotiin laittamaan paikkoja kuntoon, ja illalla kullan luokse mökkiin kupottamaan.. :) Taas tuntuu että on ikuisuus kun ollaan nähty, vaikkei siitä ookkaan kun 2 päivää..
:P Pitäis hakkee maksista hyllyjä, kun tahtoo olla pikku tavaraa jota pitäs saaha esille, huoh! :D
Pimu oli koko illan ihan ihmeissään, kun ei enää nukuttukaan alakerran asunnossa.
Asettu nukkumaankin vasta kun minäkin rupesin..
Kuvia voisin lisätä, kuhan saan paikat siisteiksi.. :P
Onneks ei tarvinnu yksin raahata, kun porukat oli apuna. :D Itkuhan multa olis päässy kun olisin sohvan kanssa tapellu. Ja kaikkien muittenkin romujen. :D Nyt ootan innolla että pääsis koulutuksesta kotiin laittamaan paikkoja kuntoon, ja illalla kullan luokse mökkiin kupottamaan.. :) Taas tuntuu että on ikuisuus kun ollaan nähty, vaikkei siitä ookkaan kun 2 päivää..
:P Pitäis hakkee maksista hyllyjä, kun tahtoo olla pikku tavaraa jota pitäs saaha esille, huoh! :D
Pimu oli koko illan ihan ihmeissään, kun ei enää nukuttukaan alakerran asunnossa.
Asettu nukkumaankin vasta kun minäkin rupesin..
Kuvia voisin lisätä, kuhan saan paikat siisteiksi.. :P
Tilaa:
Kommentit (Atom)