Pysähdyn kaupan pihaan ja päätän pitää hetken sadetta eteisessä.
Tällä kertaa kaupan eteinen on kuitenkin varattu. Tuijotan eteisessä istuvaa jätkää silmiin, mahanpohjasta vihlaisee. Make.
-Tuu vaan tähän. Make sanoo nopeesti ja alkaa kerätä tavaroitaan muovikassiin.
En saa sanaa suustani vaan seison hölmönä hiukset lässähtäneenä ovella.
Make on jo lähdössä eteisestä, kun se äkkiä pysähtyy ja kääntyy minua päin.
-Anni, en minä oo tehny Jukalle mitään. Se sanoo huulta purren.
-Mitä ne uhkailut ja muut sitten oli? Tajuatko sinä että Jukka on sairaalassa? Makaa siellä avuttomana, eikä välttämättä enää herää.
-Voisinko mä nähdä Jukan, mä en tehnyt mitään. Mä yritin estää niitä muita. Mä en tiennyt mitä tehä, kun se yhtäkkiä vaan makas keskellä mettää liikkumatta ja jätkät lähti menemään. Make itkee.
´-Mitä helvettiä! Pitäiskö mun nyt sääliä sinua! Sä jätit mun veljen kuolemaan! Mä kiljahdan ja nousen seisomaan.
Make purskahtaa itkuun.
-Anna anteeks Anni. Se kuiskaa ja juoksee ulos kaupasta, kadoten sateeseen.
Kävelen sairaan lasiovista sisään, peläten, toivoen ja odottaen.
Jalat täristen kuljen veljen huoneeseen ja istun sängyn viereen.
-Jukka, sisko tässä. Minä tulin nyt vähän pidemmäs aikaa sinun luokse. Näin äsken sen Maken, se itki ja oli pahoillaan siitä, miten jätti sut yksin. Ei sellasta asiaa voi koskaan saada anteeks, ei ainakaan jos et sinä enää ikinä tuu takasin halaamaan minua ja sanomaan miten kaikki järjestyy.
Poliisit löyti tämän sinun korun, ne palautti sen nyt mulle ja mä halusin tuoda tämän heti sulle. Mä jätän tämän tähän pöydälle. Sanon hiljaa ja lasken korun hennosti pöydälle.
Ilme veljen kasvoilla ei värähdäkkään, rintakehä nousee ja laskeutuu hauraan näköisesti. Laitteet piippailee vierellämme, niinkuin vaatien veljeä jo heräämään.
-Isä ja äiti tulee illalla sinun luokse kanssa, isä mainitsee monesti päivässä että pitäis sinun olla kotona, kun sen selkä reistailee ja pitäs autoa korjata. Kerron veljelle odottaen vastausta.
Huoneen ovi avautuu ja Arttu kävelee mun vierelle.
Se kävelee mun viereen ja suutelee minua nopeasti.
-Morjesta äijä. Arttu sanoo Jukalle ja puristaa sitä kädestä.
-Miten sinä voit? Arttu kysyy ja tuijottaa mua väsyneillä silmillä.
En jaksa kertoa Makesta, en mistään muustakaan, joten tyydyn sanomaan vain : "Hyvin".
Arttu ehtii istua meidän luona ehkä puolituntia, kun sen jo pitää palata töihin.
Se lupaa tulla illalla takaisin ja käskee ilmottaa jos jotain tapahtuu.
Mä suljen silmät, tartun veljeäni kädestä kiinni ja painan pään vasten veljeä.
Juuri kun olen vaipumassa uneen, jotain tapahtuu.
Säpsähdän ylös ja tuijotan veljeen.
-Jukka.. Mä sanon vaativasti.
Veljen silmät avautuu pienesti ja painautuu takaisin kiinni.
-Jukka.. Anni tässä.. Jaksaisitko sinä herätä jo? Kuiskaan hiljaa.
-Anni.. Veli pihahtaa katkonaisesti.
Samassa lääkäri kävelee ovesta sisälle.
Lääkäri pyytää minua menemään käytävälle odottamaan, kun tekisi joitain tutkimuksia ja ottaisi jotain kokeita.
Kohta äiti ja isä juoksee käytävää pitkin ja minä purskahdan itkuun.
-Jukka heräs! Äiti! Jukka sano mun nimen! Se katto muhun! Kiljun itkun seasta.
Äiti purskahtaa ulvovaan itkuun ja ottaa mut halaukseensa.
Isä seisahtuu huoneen ikkunan eteen, se alkaa värähdellä, ääni värähtäen se toteaa. "Saadaan se auto korjattua."
Mä kävelen isän taakse ja painaudun sen kainaloon.
-Minä niin rakastan teitä lapsia Anni. Isä sanoo ja suukottaa minun hiuksia.
-Minäkin rakastan sinua isä. Vastaan.
-Jukka.. Äiti tässä. Äiti istuu Jukan viereen.
-Äiti.. Jukka sanoo väsyneen kuuloisesti.
-Miks te ootte itkeny?
Jatkuu...
