Tuijotti kirkkailla silmillä,
suoraan mun sisälle,
pääsi läpi mun vahvan muurin,
siihen kipeimpään kohtaan,
pienen hetken tajusin hänen tuntevan saman kivun.
Ei tarvittu sanoja,
vaan yksi heikko hymy,
joka muutti minua.
Yksi halaus,
joka sai mut taas muistamaan,
tajuamaan miten turhaan murehdin.
Muahan pelotti sillon?
Enhän mä halunnut kenenkään,
en edes sun huolestuvan.
Koska mä tiesin ettei sullakaan ollu sillon aikoinaan helppoa.
Vaikka sä oisit kuunnellu,
läpsäyttäny mua olalle,
ja hymyilly et kaikki järjestyy.
Sä olit mulle rakas,
sit sä jouduit menemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti