lauantai 25. heinäkuuta 2026

Mustikkapiirakkaa ja ajatuksia♥️

Tänään käytiin mummolassa, 
Isi haki mustikkasankollisen metsästä vesisateessa. 🙈 Kun me haluttiin tehdä mustikkapiirakkaa. ♥️Oli niin ihana päivä, kun sattui vielä pienten serkkupoikakin samaan aikaan ja saivat touhuta yhdessä. ♥️
Tehtiin iltasella pienimmän kanssa piirakka, ja odottelen sitä vielä uunista tätä kirjoitellessa.

Kesä on hujahtanut hurjaa vauhtia, 
Äsken vasta pienet sai todistukset ja pian pitäisi etsiä jo eskarin aloittajallekin koulureppua ja kamppeita. 🫣 Saattaahan siinä eskarin ovella tirahtaa muutama kyynel, kun poika jää sinne ekana päivänä. (Minulla ja pienimmällä molemmilla. ) 
Jos kesä on mennyt nopeaan, niin on kyllä vuodetkin. 
Äsken tuo tuleva eskarilainenkin oli kaljupäinen vaippahousu, joka opetteli kävelemään, ja nyt poika lähtee eskariin, ja pääsee oppimaan paljon uutta. 
Täällä kovasti on mietitty : "millaisia kavereita saan?"  "Ihanaa kun ne joskus tulee leikkimään minun kanssa meille tänne kotiinkin!" 
Niin ylpeä tuosta pienestä, ja kaikista näistä.
Ja siitä miten he osaa näyttää sen miltä tuntuu, kiukuttelut ja riidat päättyy aina lopulta siihen, että sanotaan anteeksi ja hetken päästä riidan jälkeen toinen on toiselle se "lakkain" tai rakkain aina. ♥️


Nyt uuni jo piippaa ja päästään herkuttelemaan. ♥️
Kirjoittelen taas kun kerkeän! 

Muistakaa välittää toisistanne, 
Ja kertokaa ja näyttäkää se! ♥️


Tämä hetki on kaunis. ♥️