Johannes istahti keinutuoliin, ystäväänsä katsellen. Mutta nukahti melkein saman tien. Kuitenkin hän heräili läpi yön painajaisiinsa.
Aamulla johanneksen herättyä, koira oli kadonnut, samoin kuin Matti. Johannes kulki edestakaisin, kunnes huomasi makuuhuoneen ikkunan alla jalanjäljet.
Johannes huusi Mattia, muttei saanut vastausta.
Hän puki takkinsa ja saappaat päälleen. Ja painui ikkunasta ulos.
Jäljet johtivat syvälle metsään. Johannes käveli ja käveli, kunnes jokin pysäytti hänet.
Lumihangessa makasi Matti, paleltuneena ja hengittämättä, kasvot ilmeettöminä. Vierellään koira, pureskellen lumimöykkyjä tassuistaan. Johannes peitteli matin takillaan ja juoksi takaisin talolle. Mutta kun hän palasi puisen lumikelkan kanssa, mies oli poissa. Hankeen painaantuneena oli enää vain koiran jäljet. Kylmät väreet kulkivat pitkin johanneksen selkää.
Koira käveli Johanneksen luo ontuen. Johannes silitti sen turkkia,tuijottaen järkyttyneenä kohtaa jossa matti oli maannut.
Tapahtuneesta kauhuissaan oleva johannes palasi mökille koiran kanssa. Astuessaan olohuoneeseen johannes näki Matin, istumassa sohvalla, pöydällä oli pullo puolillaan jotakin kirkasta litkua,ja vieraskirja. " Pidä huoli möröstä." mies sanoi joi pullosta huikan ja haihtui olemattomiin.
Matti olikin vain kaipaava aave, joka oli jäänyt odottamaan poikaansa sodasta, tiedon saatuaan hän pääsi täältä pois.
Mörkö juoksi ontuen ympäri taloa kuin etsien isäntäänsä. Asettui sitten sohvalle ja uikahti pienesti. Johannes istahti sen viereen ja otti huikan vettä pullosta, mutta sylki sen samantien pois.
"Ei ollut vettä." hän tuumasi irvistäen sylkiessään juoman suustansa ulos.
Hän otti vieraskirjan pöydältä ja luki ääneen sen välistä pudonneen muistokirjoituksen.
"Mattia syvästi kaivaten, naapurin Pena."
Johannes otti taas huikan pullosta.
"Tällä se kylmä ja pelko lähtee." hän muisti sotakavereiden sanoneen, kun he istuivat noin 40 asteen pakkasella ulkona nuotion äärellä. Ja taas hän irvisti, maku oli kamala.
Illan mittaan pullo tyhjeni, muttei Johanned ollut unohtanut päivän tapahtumia.
"Kuule Mörkö, me molemmat tiedetään että kohta tämä loppuu, sinä jäät tänne ja minä palaan kotiin,kun sota on ohi. En minä voi sinusta huolehtia, ajat kun on huonot." Johannes sanoi ja nukahti samantien istualleen.
Hetken päästä Johannes heräsi kamalaan murinaan. Mörkö tuijotti tyhjyyteen muristen ja haukkuen.
"Minulle riitti nämä henkien asiat!" Johannes kimpaantui ja ponkaisi ylös pakkaamaan tavaransa.
Samassa ikkunan lasi räsähti alas, ja kuin ei mistään tuvan lattialle lensi kivi.
Johannes juoksi ulos.
"Minut yritti hulluksi tehdä." hän huusi kimpaantuneena. Mörkö jäi surullisena tuijottamaan kuistilta.
Jatkuu!
