Kaikki on hyvin

Muistan kun istuin olohuoneen lattialla, Tiesin että sinä tulisit kohta luokseni.

Minua jännitti niin paljon, etten tiennyt missä istua tai miten päin olla. Piirtelin valkealle paperille koukeroita, vatsassa kihelmöi.

Posket punaisina odotin, kunnes tulit. Jännitys katosi, kun hymyilit minulle. Vaikka tuntui että jalat on aivan makaronia. :D

En tarkkaan muista mistä silloin puhuttiin, muistan sen kun yhdessä piirreltiin.

Sinä yönä, kun nukuin vieressäsi, siinä olohuoneen lattialla, rakastuin sinuun.

Sinä yönä, kun piirtelin koukeroita sormella selkääsi, ja kuuntelin sinun tuhinaasi.

Nyt, Jo hetki yksin kotona, tuntuu ikuisuudelta ilman sinua.

Tunne, ettei osaa tehdä mitään, tai olla missään mitenkään päin.

Aina nykyäänkin odotan sinun saapuvan kotiin, niin kuin silloin kun sinua kerran odotin.

Ja kun saavut, Kaikki on taas hyvin.

Joulun taikaa

Mä tuijotin olohuoneen ikkunasta kun talven ensilumi leijaili maahan.
Kohta olisi joulu, enkä ollut ostanut vielä lahjoja kenellekkään. Hassun kurisesti avasin ikkunan ja kuiskasin tummalle tähtitaivaalle toiveen. Toiveen siitä että paketit ja muut toisi joulupukki, niinkuin joskus pienenä. Suljin ikkunan ja kömmin peiton alle nukkumaan.

Heräsin heinän tuoksuun, kavioiden narskuntaan lumessa.. Viileä viima kävi poskille, kun raotin vilttiä nähdäkseni missä olin.. Pyöreä valkopartainen mies Istui vieressäni ja hymyili. Edessäni juoksi poroja jotka väistivät pienimmätkin töyssyt..
"Katsoppas tuonne.." partasuu sanoi. Ja osoitti kauniin mökin pihaa, jonka kuistilla seisoi mummeli.
"Jo kohta 30 vuoden ajan, olen jouluaattona käynyt hänen luonaan. Joka joulu hän odottaa juuri minun saapuvan."
" onko hän yksinäinen?" kysyin.
" kyllä vain. Hänellä oli ennen paljon ystäviä ja puoliso, puoliso kulkee nyt enkelten mukana ja nykyään kukin ystävistä viettää joulua itsekseen, muistaen joulukortilla ja paketilla." ukko sanoo.
"Muistaminen ei onneksi ole loppunut." tuumasin.
Matkamme jatkui läpi metsän ja kaupungin. Kunnes pysähdyimme vaatimattoman kerrostalon eteen.
" katso, alimman kerroksen ensimmäinen asunto. Siellä asuu 25 vuotias mies, yksinäinen hänkin, joka joulu hän hankkii kuusen, lahjat pienelle suvulleen ja jopa minulle. Kaikki ne hän vuolee puusta tai rakentaa itse. " Ukko kertoo.
Asunnon ikkunassa, pöydän ääressä istuikin nuori mies, yksin syöden jouluruokaa,meidät huomatessaan se juoksi luoksemme.
"Pukki! Luulin ettet tulisikaan! " mies hihkaisi.
"Odotappas! Tein sinulle lahjan!" hän sanoi,ojentaen pienen paketin pukille.
"Kiitos paljon, on minullakin jotain sinulle." pukki sanoi ja antoi miehelle kauniin veistelypuukon.
Mies tuijotti lahjaa, hänen silmiin kertyi kyyneleet. Samalla hän hymyili ja hyppäsi pukin kaulaan.
"Kiitos!" mies huusi.
" Hyvää joulua Tomi!" pukki sanoi,halaten miestä.

" Pukki." sanoin pienesti.
"Kerrohhan" pukki vastasi.
" kun luulin ettei sinua ole." sanoin nolona.
"Hohhohoo.. Moni aikuinen luulee, pitäävät minua satuolentona. Ei ihmekkään, olenhan jo satoja vuosia vanha, ja johan se joskus painaakin askelta."
"Minä en ostanut lahjoja, miten joulu tulikin näin äkkiä, vielä eilen nukkumaan mennessä ajattelin että huomenna menen ostoksilla, kun jouluun on vielä 10 päivää ja nyt on jo jouluaatto." niiskautin.
Pukki hymyili minulle lempeästi.
"Katsoppas tyttö." pukki sanoi ja pysäytti reen.
Hän nousi reestä ja ojensi käden johon tartuin.
Kuljimme vanhan maatilan pihaan. Paikka näytti siltä ettei kukaan ole kotona, mutta ikkunasta pilkisti valo.
Kävelimme talon kuistille,
Pukki koputti oveen, nopein askelin joku juoksi ovelle.
Oven avasi pieni tyttö, 11 vuotias ehkä.
"Pukki kato kato!! Sain uuden pulkan! Lelujunan, ja vaikka mitä." tyttö riemuitsi.
"Hohhooh! Näytäppäs minullekkin!" pukki sanoi. Me kömmimme sisälle,jouluruoka oli pöydässä, kuusen alunen täynnä lahjoja, joka paikka siivottu tip top.
Enkä koskaan ollut nähnyt niin suurta kuusta ja arvokkaan näköisiä huonekaluja.
Hetken leikittyään tyttö istui pukin viereen surullisena.
" voit viedä kaikki lahjat pois, jos saat äidin ja isän luokseni pariisin työmatkalta." tyttö niiskautti.
Pukki huokaisi.
Samaan aikaan pihaan kaarsikin auto, vanha rouva nousi autosta ja ilmestyi olohuoneeseen.
"Mummi!" tyttö huusi ja juoksi mummonsa halaukseen.
"Lähdehhän meille, ukki paistoi eilen kinkun, saunakin on jo lämpenemässä." mummo hymyili.
Tyttö käveli kuusen juurelle, otti paketeista suurimman.
"Tiedän mikä se on, uusi prinsessa peili, olen toivonut sitä joka vuosi, saat sen." tyttö sanoi ja ojensi sen mummolleen.

Tyttö ja mummo halasivat meitä, kun taas jo istuttiin reessä.

"Tärkeintä ei ole hienot lelut ja lahjat tyttöni. Lahjassa tärkeintä on ajatus, katsoppas tätä, Tomin tekemä pieni veistos minusta, mieltäni lämmittää se että hän on ajatellut juuri minua tätä tehdessään. Joskus lahjoista suurin on rakas ystävä, rauhallinen mieli ja se ettei jouluna tarvitse olla yksin." pukki sanoi lempeästi hymyillen,kun saavuimme kotipihaani.
"Hyvää joulua. Pukki sanoi ja halasi minua.
"Hyvää joulua pukki." vastasin hymyillen.

Herään uikutukseen, olo on outo. Oliko kaikki unta?
Rakas koirani nippe seisoo vieressäni hihna suussaan.
"Mennään vaan." huokaisin unisena.
Kömmimme ulos pakkas aamuun, kuljimme tuttua reittiä, samaa kuin joka aamu.
Kun yllättäen nipen hihna luiskahti kädestäni,koira ponkaisi kovaan juoksuun.
"Nippe paikka! Nippe ei! Paikka poika!"
Hihkuin.
Koira katosi mutkan taa, ja juoksin perään.
Mutkan takana seisoi valkopartainen ukko.
Hän ojensi kiinni ottamansa koiran talutushihnan minulle.
"Hyvää joulua." Hän sanoi, ja punainen pitkä takki ja joululakki hulmuten jatkoi matkaansa.
"Vai oliko se kuitenkin totta?" kuiskasin nipelle.

Tyttö maailman onnellisin..

Silloin viileänä syys iltana.

Sen pienen sillan kaiteella.

Kysyit mistä haaveilen?

Tai olenko nyt onnellinen?

Minä virtaavaan veteen katselin.

Olen tyttö maailman onnellisin, vastasin.

Sinua vähän jännitin, 

Kun vasten nahkatakkias painauduin.

Pitkin koivukujaa kuljettiin sateessa.

Sain sinulta suudelman, 

Ja rakkauden, kaikkein kauneimman. 

Kuistilla seisoessaan Matias huomasi hämärässä metsässä liikettä. Joku laahusti kohti taloa  Korvia raastavasti vinkuen,tiputtaen hankeen verta.
Johannes otti lumikolan ja tarpoi tulijaa vastaan.
"Voi pieni ystävä.." Johannes huokaisi.
Koira rojahti maahan Johanneksen jalkojen juureen.  Hän nosti koiran varoen lumikolaan ja suuntasi taloa kohti.

"Matti!" Johannes huusi eteisessä.
Mutta vastausta ei kuulunut. Johannes haki tuvan puupenkiltä viltin ja levitti sen tuvan uunin eteen.
Väsyneenä koira jaksoi raahautua viltille.
 Johannes tutki koiran haavaa. Hän haki rohtoa ja sktoi tassun kaulaliinallaan.
"Lepää siinä ystävä.. Kunnes paranet.."

Jatkuu!

Hernekeitto porisi tuvan puu hellalla.
"Minä olen Matti" mies sanoi kattaessaan pöytää.
Johannes nyökkäsi ja katseli ympärilleen .
"Minä niin toivoin että se olisi ollut Matias,kun tulit."Matti huokaisi.
Johannes nielaisi, ei kai Matti tarkoittanut hänen kuollutta ystäväänsä.
"Kuka matias?" Johannes kysyi etsiessään savuke askiaan.
"Poikani, Riekasen Matias." Matti sanoi hiljaa.
Vastaus pysäytti Johanneksen, hän otti lakkinsa päästään ja katsoi Mattia surullisena vaiti.
" Ei! Minun poikani.." Matti nyyhkytti.
Johannes talutti väsyneen Matin makuuhuoneeseen, peitteli tämän ja sammutti valot mennessään..

Jatkuu..

Minä istuin viereesi kerran.. 

Sinua vasten painauduin.

Suukotit hiuksiani.

Olin maailman onnellisin.

Siinä istut vieläkin vierelläin.

Vaikka aikaa kulunut on..

Pidät sylissäsi rakastaen..

Synkät hetkeni nähnyt oot..

Nähnyt sen kun kyyneliin murrun..

Ne hetketkin olet minua vilpittömästi rakastanut.

Kanssani olet iloinut ja surrut..

Jos olisi ikuisuus, 

Sen viettäisin kanssasi..

Mutta meillä on vain tämä elämä..

Sen tahdon viettää luonasi.. <3

Kaunis hiljaisuus..
Pieni tuhina vain..

Muistellessa vanhoja,
Aika kului kuin siivillä..

Menetetty ihminen,
Mielessämme oli..

Pakkashankeen narskui,
Muistoissamme hevosen kaviot.. <3

..

Muistoja,
Pakkas illasta..
Kesän kauniista päivistä..
Yhteisistä metsälenkeistä.

Sinä lensit tänään taivaaseen..
Niin sanoi ystäväni pieni..
"Elä sure, hän takaisin tulee."
Taivaasta vierelles, ja kanssas vielä juoksee..

Kynttilän liekki,
Syksyn sateeseen palamaan jää..
Samaan aikaan rakas,
Hän jää meihin elämään..

Metsän keskellä, lumisessa maisemassa, peloissaan hangessa makasi nuori mies. Johannes.
Aseiden pauhu oli jäänyt hänen taakseen, hän oli paennut sitä jo päiviä.
Kunnes tuupertui viiltävän kylmään hankeen, sulki silmänsä ja vaipui uneen..

Unessa hän oli siellä,näki sodassa kuolleen ystävänsä,jota ei onnistunut pelastamaan. Kuljetti mukanaan, kunnes väsyi..

Johannes havahtuu hangesta, henkäyksiin joita joku puhaltaa hänen kasvoilleen. Avattuaan silmänsä Johannes säpsähtää.
Ruskeat silmät tuijottaa häntä lempeästi.
Musta, uljaan näköinen koira perääntyy kun johannes nousee seisomaan.
Johannes lähestyy koiraa joka murisee peloissaan ja säntää juoksemaan,kadoten syvälle metsään.
Johannes kohauttaa olkapäitään, kaivaa taskustaan patukan ja lähtee seuraamaan koiran jälkiä.
Kuu valaisee hänen tietään, jossain kauempana huhuili pöllö.

Yllättäen metsä vaihtuu pieneksi tieksi, jonka päässä Johannesta odotti autiotalo. Tai siltä se näytti, piha oli lumenpeitossa,lumikola nojasi talon rapistuneeseen seinään. Talon ovi oli lukossa. Kuitenkin Johannes löysi avaimen maton alta..

Talon eteisen seinään nojasi sukset. Ne huomattuaan Johannes hätkähti pelosta,sillä sukset olivat lumiset.
Johannes otti aseen käteensä ja hiipi ovesta sisään..

"Matias? Tulitko kotiin?" kuului vanhan miehen ääni.
Johannes laittoi aseen pois ja käveli makuuhuoneeseen.
"Kuka te olette?" mies kysyi ja laski tärisevin käsin valokuva albumin sängylle.

"Johannes, luulin että talo on tyhjä. "
Mies katseli hetken johannesta pistävän tarkkaan.
"Sota ei ole vielä ohi, eikä se taida loppuakkaan koskaan." mies tuumasi..

Jatkuu jos joku lukkoo. :D

• 
  

Näin unen niin ihanan..
Pienen hetken kaikki ne yhdessä, joita rakastan.

Hetken oli helppo hengittää..
Kun jatkuva kipu katosi.

Ja kun heräsin,
iski kasvoille todellisuus.

Sinut viereltäni herätin,
Käperryin kainaloosi..
Hetken rauhoituttuani..
Uneen jälleen vajosin..

Itken vasten tiiliseinää. Käperryn aivan pieneksi kippuraksi portaille istumaan.
Enhän mä olis edes voinu kuvitella, miten kaikki lopulta päättyis.
Silitin koirani Tahvon selkää.
Se oli sateesta litimärkä, ja sen karvat takertui käsiini. Tahvo katsoi minua pitkään, ja nuoli kyyneleeni.
"Kulta rakas, sun pitää nyt levätä ja rauhottua." Sanoin Tahvolle.
Nostin Tahvon käsivarsilleni varoen sen haavoja tassuissa
Kannoin pienen sisälle olohuoneen sohvalle.

Tahvo ulahti pienesti, kun laskin sen sohvalle.
Sen tassuista tipahteli veripisaroita matolle.
Hädissäni soitin eläinlääkärille,
mutten saanut mistään ketään kiinni.
puhdistin pienokaisen haavat.

Koko yönä en nukkunut. Seurasin Tahvon vointia.Silitin sen vapisevia tassuja. Ja koetin tehdä olon helpoksi.

Aamulla sain ajan eläinlääkärille.
"Haavat on tulehtuneet.. sinun koirasi voi huonosti.
Taka ja etutassu on jo miltei mennyttä." Lääkäri kertoi.
Rösähdin maahan istumaan, tuntui kuin henki ei kulkisi ollenkaan.
"Tahvo rakas.."  pihahdin miltei äänettä.

Minä tiesin että Tahvo pitäisi päästää lepäämään, ei se ole ansainnut kipua.
Tajusin että minun pitäisi luopua parhaasta ystävästäni, vain sen takia, että joku idiootti oli rikkonut kaljapullon kävelykadulle. Syytin hetken itseäni.. miksen minä sitä huomannut, ja rakkain satutti itsensä siihen.

niin, pidin pientä ystävää tasssusts, kun hän vaipui ikiuneen.
Itkien ja ikävöiden,
Minulta vietiin kaikkein paras ystävä.. <3

Ja tämä kaikki vain sen pullon vuoksi, jonka koku heitti asvaltille,
ne sirpaleet toivottavasti saapuu mieleesi, kun luet tämän..

Mieti ennen kun sen pullon heität... :/

Hylätty

 

Syrjätien päässä,

Joka heinää jo kasvaa,

Näin tutun talon.

 

Autioituneena,

Piha kovin hiljainen.

Ei mökin ikkunasta katso emäntä.

Näkyisikö jo vieraat pihatieltä.

 

Navetta,

Ennen niin uljas,

Ei ylpeyttään tahdo menettää.

Edelleen paikallaan.

Nyt kuitenkin uupuneena katto kallellaan.

 

Taloon astun,

Kunnioittavasti oven avaten.

Pirtin pieneen keinutuoliin  istahdan hymyillen,

Muistoissani hetket,

vuosikymmenten tarinoiden.

 

"Olet kaunis"

Hiuksen kasvoiltani varovasti siirsit,
Minulle hymyilit.
Sanoen kuinka kaunis olen.
Sinulle nenääni nyrpistin.

Käteeni tartuit.
Katsoit silmistä sydämeeni,
sinne minne kukaan muu ei näe.

Otat kainaloon..
Enkä tiedä toista paikkaa maailmassa.
Jossa olisi näin hyvä ja turvallinen olo.
"Rakastan sinua ainiaan."
Kuiskaan,
Vilkaistessani sinuun,
Hymyilen.
Taisit jo rakkain nukahtaa.