Kävele varovasti isoveli osa 7

Kun me pysäytetään auto meidän kotipihaan ja kävellään sisälle, äiti ja isä seisoo siellä leveät hymyt kasvoillaan. 

Jukka kävelee vielä kovin varovaisin askelin omaan huoneeseensa, laittaen oven kiinni perässään.

Me muut jäämme hämillämme tuijottelemaan toisiimme.

-Jukka on kai vaan väsynyt. Äiti toteaa.

Me kömmitään keittiöön ja äiti keittää meille kahvit. 

-Kait minun pitäs lähtee nukkumaan, niin jaksais aamulla lähtee töihin.Kiitoksia kahvista. Arttu tuumaa, ja laskee kahvikupin tiskialtaaseen. 

-Tuliskohan se Jukka sanomaan sulle heipat. Isä kysyy ja  vilkaisee minuun.

Minä hiivin veljen huoneen oven taakse, siellä on aivan hiljaista.

-Jukka, Arttu on lähössä. kuiskaan oven raosta.

Jukka ei sano sanaakaan, kääntää vaan kylkeään.

Suljen oven ja kävelen Artun kanssa ulko-ovelle, maahan tuijotellen.

-Kyllä se Jukka vielä piristyy, sillä on ollu aika rankkaa. Arttu sanoo ja laittaa käden mun olkapäälle.

Nyökkään vain, ja annan suukon Jukan poskelle.

-Nuku hyvin rakas. Jukka sanoo ja lähtee.

 Kun mä palaan takasin sisälle, äiti tiskaa astioita keittiössä, ja muut on nukkumassa.

Nojaan keittiön ovenkarmiin ja katselen äidin touhuja.

-Äiti, painaakohan Jukan mieltä joku muukin, kun tämä tapahtunu? Kysyn kuiskaten.

Äiti kääntyy minuun päin ja katsoo minua pää kallellaan.

-En minä usko, tässä on sille paljon sulateltavaa. Se tuumaa.

Se kävelee minun luo ja ottaa minut halaukseensa.

-Älä sinä murehi liikaa rakas. Äiti sanoo ja suukottaa minun hiuksia.

-Nyt nukkumaan Anni. Äiti naurahtaa ja lähtee keittiöstä.

Minä kävelen kohti omaa huonetta, mutta veljen oven kohdalla pysähdyn, raotan ovea varoen.
-Jukka. Nukutko sinä? Kysyn kuiskaten.
Veli nousee sängylleen istumaan. Se katsoo minuun unisena, hiukset hassusti sekaisin.
-Häh? En. Se kähisee.
Kuljen sen sängyn vierelle ja istahdan veljen viereen.
-Miten sinä jaksat? Kysyn varoen.
Veli nielaisee ja sen silmät alkavat välkkyä, ne täyttyy kyyneleillä. Lopulta se painaa päänsä vasten minun olkapäätä ja purskahtaa itkuun.
-Älä rakas itke, kaikki on ihan hyvin nyt. Koetan rauhoitella.

-Anni, ei kaikki oo hyvin, eikä mikään tuu enää ikinä olemaan kun ennen. Jukka toteaa. 
-Mitä sä tarkotat? kysyn säikähtäen.
-Mä olen rakastunut. Jukka sanoo ja nostaa katseensa muhun.
-Sehän on vaan hieno juttu! Mä naurahdan pienesti. 
Mutta vakavoidun samantien, sillä veli ei naura, ilmekkään sen kasvoilla ei värähdä. Se tuijottaa vain minua, silmät kyynelistä ja itkusta turvonneina. 
-Mä olen rakastunu väärään ihmiseen. Jukka sanoo ja potkaisee huoneensa lattialla olevan jalkapallon seinään.  
Veli käy makaamaan ja painaa päänsä minun syliin.
-Hyviä öitä rakas veli. Kuiskaan, kun Jukka on jo unessa.