Mökin lämpö haihtuu..
Kun tulee aamu, kylmänä ja käskee ylös.
Kaunis hetki särkyy.
Olin luonasi juuri ennen kuin heräsin.
Sinä lepäsit vieressäni.
Pieni tassu kädelläni.
Taisi olla talvi.
Vaikka missään ei ollut lunta.

Hengitys höyryää pakkas aamussa.
kyynel jäätyy poskelle.
Oli joku tehnyt yöllä pienet tassunjäljet ovelle.
Hetken mietin ja tajusin,
Sinä kävit luonani oikeasti.

Pyyhkäisen kyyneleen hihan resoriin.
Uusi vuosi taas.
Tuhansa muistoja menneiltä.
Kuinka kainalossani vapisit,
Pelkäämään sait minutkin.

Terveisiä laitan, mukana ilotulitteen.
Se välähtää kauniisti.
Tuoden toivoa sydämeen.
Tähän kovin pieneen ja huurteiseen.
Jolla on sinua niin kova ikävä. <3

Kävele varovasti isoveli Osa 6

Istun Jukan kanssa sairaalan kahviossa, me ostettiin kahvit ja pullat.
Veli pääsi lopultakin ylös sängystään ja kunto alkoi kohota, voin vannoa etten koskaan ollut syönyt niin hyviä pullia kahvin kanssa. Ehkä se johtui siitä että sain syödä ne veljeni kanssa.
-Jos et jaksa, niin minä voin syyä sen pullan. Jukka hymyilee.
-No älä yritä! naurahdan sille.
Katsellessani veljeä, joka niin arkisesti istuu vain edessäni ja hörppää kahviaan, katsellen ikkunasta ulos.
Saatan lopultakin ymmärtää, ettei meillä olisi enää mitään hätää.
Kyyneleet vierähtävät poskilleni ja pieneen ääneen totean: " Minua pelotti, ettet sinä enää tulis koskaan takasin."
Veli laskee kahvikupin pöydälle ja siirtyy viereeni istumaan.
- En minä sinua ois voinu jättää. Se tuumaa, ääni värähtäen, kyyneleet silmissä.
Jukka ottaa minut halaukseensa ja kuulen miten hänen sydämensä jyskyttää vahvasti.
Havahdun tilanteesta vasta kun Arttu kävelee meidän luo ja hihkaisee kovaan ääneen.
-Jukka! Illalla sinä lähet minun luokse yöks! Lääkärit sano että pääset kotiin.
Jukka hörppää viimeisetkin kahvinsa kupistaan.
-Ihana palata kotiin. Se sanoo tuijotaen kupin pohjaan.
-Vaikka pakko myöntää, että tulee ikävä noita hoitsuja. Se naurahtaa vielä.
Läpsäytän sitä olkapäähän hellästi.
-Onko ne poliisit muuten käyny sua jututtamassa? Make oli käyny tunnustamassa poliiseille. Oli kertonut keitä siihen porukkaan kuulu. Oli ilman mitään mutinoita ottanu sen tuomionkin vastaan. 2 vuotta kai se istuu. Arttu kyselee ja selittää.
Mä tuijotan sitä suu auki. 2 vuotta, siitä kaikesta tuskasta mitä se jätkä ja sen kaverit meille aiheutti.
2 helvetin lyhyttä vuotta. Siitä että se melkein vei multa mun veljen.
-Eikö multa kysytä mitään? Jukka kysyy.
-No eikö tuo oo ihan hyvä juttu, vaikka pidempäänkin sais istua. Arttu tuhahtaa.
Jukan ilme vakavoituu hetkessä.
-Mä oon kuitenkin nyt tässä, eikö Makekin olis saanu jatkaa elämäänsä. Ei silläkään oo kuitenkaan helppoa ollu. Jukka murahtaa.
-Miten sä voit sanoo noin! Mä kiljahdan.
Arttu tarttuu mua kädestä ja katsoo mua vaativasti.
Mä tyydyn nielemään sanani, mutta viha mun sisältä ei katoa millään.

Kun me kahdeksan aikaan tehdään lähtöä sairaalasta, vatsassa kihelmöi.
Jukka tulisi kotiin. Ja kaikki voisi olla taas kuin ennenkin.
Vai voisiko?

Kääk!

:) Onpa taas kirjoittelu unohtunut joksikin aikaa.. Jatko tarinakin jäänyt tyhmästi kesken..
;) jos joku blogiani lukee, niin kyllä sen vielä loppuun saan.
Tänään ainakin tuntuu siltä, että kirjoitus into on palannut!
Mulle iski aivan hirveä asuntokuume! Olis niin ihana päästä muuttamaan kaksioon, saisi laittaa makuuhuoneen mieleisekseen, nykyään kun olen joutunut nukkumaan sohvalla.. ;( Pöh!
:) Sentään on katto pään päällä, ja ihan mukava asunto nytkin, niin ei passaa valittaa.. :)

Käytiin Pimun kanssa tänään porukoilla, ja aina siellä käydessä iskee ihan hirvee sisustus kuume!
Kun ne on saanut laitettua asunnon niin kodikkaaksi! :)

Hän tupsahti tielleni tassuttelemaan.
Sulatti sydämeni jo ensi näkemällä..
Nyt hän on vierelläni aina illalla, kun käyn nukkumaan.
Aamulla kun herään, hän on vallannut puolet pedistäni, ja myllännyt matot mutkalle.
Hänelle kerron kaiken, ei ole mitään mitä hän ei minusta tiedä.
Joskus saatan sanoa pahasti, mutta hän haukahtaa takaisin.
Ja hetken päästä tuokin jo kuononsa polvelleni ja tuhahtaa rauhallisesti.
Hänellä on pehmeä turkki, jota vasten painaudun jos paleltaa.
Kultainen suuri sydän, jonka pamppailua kuuntelen jos pelottaa.
Hän suojelee minua pimeällä kadulla,
Ei kulje edelläni, tai perässäni.
Vaan vierelläni huolehtimassa. <3
Hän tekee tästä pienestä kömmäköstä kodin.
Ja teen kaikkeni hänen vuokseen, että hänen olisi hyvä olla minun kanssani.
Ja voisimme kulkea rauhassa tätä joskus niin mutkaista ja karuakin  polkua.
Luoden yhdessä muistoja ja jättää ne kynttilöinä valaisemaan matkaamme.
Koska yhdessä teemme matkastamme kaunista..<3